Noodi sai tulikasteensa viime keväänä, kun 14 iältään 16-25-vuotiasta nuorta kirjoitti sillä käsikirjoituksen kirjailija ja teatteri-ilmaisun ohjaaja Emma Puikkosen johdolla. Syntyneen näytelmän ohjasi Metropolian ohjaajatyön lehtori Pieta Koskenniemi. Liput esityksiin olivat maksuttomia.
Free Hugsissa nähdään ja kuullaan kolmen nuoren kaupunkilaisen, Sebastianin, Veran ja Leevin tarinat siitä, miten koskaan ei voi tietää mikä arpa voittaa. Free Hugs kertoo ystävyyden kaipuusta ja rakkauden etsimisestä.
Noodi julkaistiin Free Hugsin ensi-illan yhteydessä, jonka jälkeen se on vapaasti kaikkien kirjoittamista yksin tai porukalla harrastavien käytettävissä. Noodissa voi kirjoittaa erilaisia tekstejä ja hahmoja, joita voi jakaa muiden kanssa. Noodin yhteisöllisyyttä tuetaan sosiaalisen median sovelluksista tutuilla toiminnoilla, kuten kommentoimisella ja ”peukuttamisella”. Noodi tarjoaa myös neuvoja ja opetusmateriaalia käsikirjoittamisen tueksi. HKT aikoo käyttää Noodia jatkossa osana taidekasvatus- ja yleisötyötään erityisesti nuorten kanssa.
”Viimeinen ei-automatisoitu kuplamuovitehdas. Puistonpenkki, jonka luona voi kohdata entisen onnenpyörätytön. Yökerhon drinkeissä virtaa veri. Tervetuloa kaupunkiin. ”
FREE HUGS
Terho Aalto
Pulmu Holmberg
Milja Jokinen
Jenni Jusslin
Päivi Järvinen
Jerry Kivelä
Oskar Koivujuuri
Matti Koskinen
Vivian Kuusniemi
Juho-Pekka Pekonen
Viivi Pietiläinen
Rasmus Rajasalo
Miia Turunen
Mirja Vainio
kirjoittajaryhmää veti: Emma Puikkonen
Henkilöt:
Sebastian
Pena
Nainen
Nuori koneenkorjaaja
Vanha koneenkorjaaja
Myyjä
Mummo
Ohikulkijoita
Vera
Eno
Mummo
Juhlijoita (6)
Leevi
Nikolai
Meeri
1.KAUPUNKI ON SYNKÄN RAKKAUDEN MAA
Sopii mennä maalle jos haluaa kokea iloista, armahtavaa ja hellää rakkautta. Siellä kaikki hymyilevät ja toivottavat tervetulleeksi avosylin, siellä tanssitaan juhannussalon ympäri ja vietetään koko suvun voimin perhejoulua. Mutta annas olla, kun saavut kaupunkiin - silloin on naurut ja salon ympäri tepsuttelut kaukana. Pimeät kujat, iltaisin lentelevät noita-akat, kärpässienet viemäreissä, pesukarhujen sala-ansat... voi voi, kaupunki on murheellisen rakkauden maa. Koskaan ei tiedä milloin joutuu heiluvan puukon uhriksi, koskaan ei tiedä milloin on liian myöhäistä, sillä aina on pimeää. Ihmiset viihtyvät sisätiloissa, jossa on keinovalo ja -lämpö. Seinillä on valokuvakehyksissä kuvia kuohuvista vesiputouksista ja jyrkistä kallionrinteistä.
2. SEBASTIAN
KOHTAUS 1.
Tapahtumapaikka: Sebastianin koti ja työpaikka
Kohtauksessa mukana: Sebastian ja kertoja-Sebastian.
Lava on pimeä. Valot syttyvät ja näemme Sebastianin seisovan kylpyhuoneessaan, kasvot upotettuina vedellä täytettyyn lavuaariin. Sebastian nostaa päänsä lavuaarista ja ottaa ilmaa keuhkoihinsa. Kuivattuaan kasvonsa hän jää tuijottamaan peilikuvaansa. Lavalle ilmestyy mies, joka on pukeutunut täsmälleen kuin Sebastian.
KERTOJA-SEBASTIAN
Minun nimeni on Daniel tai Gabriel tai Ahti tai Elias. Tai ehkä se on Justus tai Miika. Tai Sebastian. En tiedä, onko sillä mitään merkitystä.
Kertojan puhuessa Sebastian tutkiskelee yhä peilikuvaansa.
KERTOJA-SEBASTIAN
Herään joka aamu samaan aikaan, aamutoimeni ovat aina samanlaiset, lähden kotoani aina samaan aikaan ja olen töissä aina samaan aikaan. Ei yllätyksiä.
Sebastian poistuu kylpyhuoneesta ja riisuu kylpytakkinsa, paljastaen alta epämuodikkaat päivävaatteet. Kertoja tekee samoin. Sebastianin sohvalla näkyy kuplamuovista kyhätty "ihminen", jonka päästä Sebastian nappaa varovaisesti hatun omaan päähänsä. Kertoja laittaa myös hatun päähänsä. Sebastian istuu hetkeksi sohvalle, mahdollisimman kauas kuplamuovi-ystävästään, ja tarttuu pieneen pinoon arpoja.
KERTOJA-SEBASTIAN
Joku voisi väittää, että minulla on pakkomielle arpojen raaputtamisesta. En kuitenkaan käyttäisi niin voimakasta sanaa. Minä vain pidän niistä.
Sebastian raaputtaa arvat nopeasti.
KERTOJA-SEBASTIAN
En ole koskaan voittanut mitään, mutta tiedän, että vuoroni koittaa vielä joskus.
Sebastian huokaisee syvään ja heittää arvat roskikseen, joka on jo nyt täynnä raaputettuja arpoja,
ja kuplamuovia. Hän nousee ylös ja lähtee töihin.
KERTOJA-SEBASTIAN
Työpaikkani on maailman viimeinen ei-automatisoitu kuplamuovitehdas. Olen onnekas, koska koneet eivät ole vielä vieneet työpaikkaani. En voi kuitenkaan väittää, että työntekoani arvostettaisiin. Työkavereinani ovat koneet, joiden kanssa vietän 50 tuntia viikossa.
Sebastian seisoo työpaikallaan koneiden ja kuplamuovin ympäröimänä. Sebastian kääntelee koneen vipuja ja painelee nappeja. Kone alkaa hidastua ja lopulta tilttaa ja sammuu.
SEBASTIAN
Hemmetti!
KOHTAUS 2.
Tapahtumapaikka: katu.
Kohtauksessa mukana: Sebastian ja kaupungin asukkaita – joitain henkilöitä kahdesta muusta tarinasta?
Joukko ihmisiä seisoo lavalla selkä yleisöä kohti. Sebastian saapuu joukon takaa ja puskee tiensä joukon läpi.
Sebastian kävelee pää painuksissa. Hänellä on selässään reppu, josta pursuaa ulos kuplamuovia. Rivissä seisseet ihmiset hajaantuvat ja alkavat myös liikkua kaupungin kaduilla. Sebastian kävelee hitaammin kuin muut, aivan kuin hänellä ei olisi päämäärää.
Ensin yksi ihminen ohittaa Sebastianin. Seuraavaksi myös dementoitunut eno ohittaa hänet. Vastaan kävelevä ihminen tönäisee ohi kulkiessaan Sebastiania. Hän heilahtaa tönäisyn voimasta ja pysähtyy hetkeksi paikoilleen. Hänen takanaan kävellyt henkilö törmää häneen, mutta jatkaa heti matkaansa.
Sebastian huomaa kaksi keskenään keskustelevaa ihmistä ja menee seisomaan heidän väliinsä. Keskustelu jatkuu samaan tapaan, aivan kuin he eivät edes näkisi välissään seisovaa ihmistä.
Sebastian jatkaa kävelemistä pää painuksissa, kunnes katoaa lopulta lavalta.
KOHTAUS 3.
Tapahtumapaikka: Sebastianin koti
Kohtauksessa mukana: Sebastian ja kertoja-Sebastian.
Lava on pimeä. Valot syttyvät ja näemme Sebastianin seisovan taas kylpyhuoneessaan, kasvot upotettuina vedellä täytettyyn lavuaariin. Lavan reunalla seisoo kertoja, joka on pukeutunut täsmälleen kuin Sebastian.
KERTOJA-SEBASTIAN
Taas uusi aamu. Aivan kuin eilinen aamu. Aivan kuin sitä edeltävä aamu, ja kaikki viime viikon aamut.
Kertojan puhuessa Sebastian nostaa päänsä lavuaarista ja ottaa ilmaa keuhkoihinsa, sitten kuivaa kasvojaan pyyhkeellä ja alkaa tuijottaa peilikuvaansa.
KERTOJA-SEBASTIAN
Herään joka aamu samaan aikaan, aamutoimeni ovat aina samanlaiset, lähden kotoani aina samaan aikaan ja olen töissä aina samaan aikaan.
Sebastian poistuu kylpyhuoneesta ja riisuu kylpytakkinsa, paljastaen alta epämuodikkaat päivävaatteet. Kertoja tekee samoin. Sebastianin sohvalla näkyy kuplamuovista kyhätty ihminen, jonka päästä Sebastian nappaa taas hatun omaan päähänsä. Kertoja laittaa myös hatun päähänsä, puhuen samalla:
KERTOJA-SEBASTIAN
Olen aina ollut sitä mieltä, että alkuvuodesta syntyneisiin ihmisiin ei kannata luottaa. (tauko) Olen syntynyt tammikuussa. Pidän talvesta, silloin päivät ovat lyhyempiä ja yöt pidempiä. Talven tuoma pimeys saa minut tuntemaan oloni turvallisemmaksi. (tauko) Kun olin pieni, isäni vei minut Korkeasaareen. Tykkäsin eniten pikkupandoista. Minua kiehtoi se, että nimestään huolimatta ne eivät näyttäneet pandoilta.
Sebastian istuu hetkeksi sohvalle, mahdollisimman kauas kuplamuoviystävästään, ja tarttuu pieneen pinoon arpoja, raaputtaa ne nopeasti.
KERTOJA-SEBASTIAN
Tiedän, että vuoroni koittaa vielä.
Sebastian huokaisee syvään ja heittää arvat roskiksen, joka on täynnä raaputettuja arpoja ja kuplamuovia. Hän nousee ylös ja lähtee töihin. Kertoja poistuu lavalta.
KOHTAUS 4.
Tapahtumapaikka: puisto
Kohtauksessa mukana: Sebastian, Pena ja kaunis nainen
Sebastian istuu puiston penkillä aivan penkin toisessa reunassa ja juo pillimehua. Kaikkialla hänen ympärillään ihmiset liikkuvat pareittain. Hetken kuluttua Pena istuu penkille maailman omistajan elkein. Kaunis nainen kävelee penkin ohi. Kauempana seisoo kaksi naista juttelemassa.
PENA
Toi on aika kuuma pakkaus. Hyvä perse. (puhuu yksin kävelevästä naisesta)
Sebastian säikähtää Penan puhuessa hänelle, katselee hetken ympärilleen ja lopulta vilkaisee Penaa.
PENA
Ei sitä joka päivä nää noin hyvää perää. Paljon antaisit asteikolla 1-10?
SEBASTIAN
En minä… Ihan nätti naama.
PENA
Mä sanoisin kasi puol. Ei ihan niin hyvä kuin tolla blondilla tuolla, sillä on muuten täysi kymppi. Tolle toisella ei oo niin hyvä, kuus puol.
SEBASTIAN
Hänellä on kaunis hymy.
PENA
Ai ei sua kiinnosta hyvät perät. No entä puskurit? Tolla on ihan hyvät. Antaisin ehkä kasin. Paljon sä?
SEBASTIAN
Ääh…
PENA
Eli kasin, sitä mäkin. Menisit pokailemaan jos kerran kiinnostaa.
SEBASTIAN
En minä…
PENA
No huhu, kuuntele ny ittees. Tuu.
Pena vetää Sebastianin ylös ja vetää hänet mukanaan naiskaksikon luo.
PENA
Moi. Mikä meininki? Mun kaveri halus tulla moikkaamaan teitä.
NAINEN
Moi. Mikäs tässä.
PENA
Tän mielestä sä oot kuuma pakkaus.
NAINEN
Anteeks?
PENA
Niin että mun kaverin mielestä sulla on hyvä varustus. Eiks niin?
NAINEN (Sebastianille)
Vai että oot sellasta mieltä.
Sebastian näyttää kauhistuneelta.
PENA
Mun kaveri haluis viedä sut drinkille.
NAINEN
Aha just.
PENA
Eiks niin? Hannaatko sä? (Sebastianille)
En kyl tiedä kannattaako suostua. Tää onkin aika luuseritapaus. Mä lähen nyt menee, moro!
Pena menee juttelemaan naiselle, jonka perää oli kehunut. Sebastian jää seisomaan naiskaksikon viereen kauhistuneen näköisenä.
NAINEN
Onks sulla jotain lisättävää?
SEBASTIAN
Minä.. Minun pitää mennä.
Sebastian kiiruhtaa pois. Naiset katsovat kummastuneina hänen peräänsä.
KOHTAUS 5.
Tapahtumapaikka: katu
Kohtauksessa mukana: Sebastian, kaupungin asukkaita ja nainen
Sebastian seisoo kadulla ”free hugs” – kyltin kanssa.
Ihmisiä kävelee miehen ohi. Sebastian avaa käsivartensa auki vastaanottamaan halauksen ja yrittää hymyillä, näyttää vastaanottavalta. Kukaan ei edelleenkään reagoi miehen kontaktiyrityksiin.
Edellisessä kohtauksessa ollut nainen, jonka hymyä Sebastian kehui, kävelee ohi, mutta palaa pian takaisin ja tuijottaa Sebastiania. Mies ei huomaa häntä. Nainen astuu askeleen miestä kohti, sitten toisen askeleen. Sebastian ei vieläkään huomaa naista. Nainen ojentaa toisen kätensä Sebastiania kohden, mutta perääntyykin. Nainen empii hetken aikaa, lähestyy vielä uudelleen Sebastiania, muttei lopulta uskalla koskea häntä, ja kävelee pois.
Sebastian käy makaamaan maahan. Ihmiset jatkavat kävelyä, osa astuen hänen ylitseen.
KOHTAUS 6.
Tapahtumapaikka: Sebastianin työpaikka
Kohtauksessa mukana: Sebastian ja kaksi koneenkorjaajaa (nuori + vanha)
Sebastian seisoo työpaikallaan koneiden ja kuplamuovin ympäröimänä. Hän katselee ympärilleen ja ottaa rennon asennon.
Taustalta alkaa kuulua kuplamuovin poksauttelua. Poksauttelu kovenee. Näkyville tulee nuori koneenkorjaaja, joka poksauttelee muovia käsissään. Sebastian päästää suustaan karjaisun ja riuhtaisee muovin henkilön käsistä.
NUORI KONEENKORJAAJA
Mikä sun ongelmas on? Anna se takas!
SEBASTIAN
En.
NUORI KONEENKORJAAJA
Täällä on hitosti kuplamuovia. Kai mä nyt voin vähän poksautella. Anna se takas!
Sebastian vetää palan kuplamuovia päänsä suojaksi. Vanha koneenkorjaaja ilmestyy paikalle.
VANHA KONEENKORJAAJA
Mitäs täällä tapahtuu? Eipä riehuta töissä.
NUORI KONEENKORJAAJA
Tää tyyppi on ihan täys sekopää.
VANHA KONEENKORJAAJA
Kyllä meistä kaikista pieni sekopää löytyy.
NUORI KONEENKORJAAJA
No mut tää on kyllä pahin kaikista.
Nuori koneenkorjaaja pudistelee päätään ja lähtee vihaisena pois. Sebastian poistaa kuplamuovin päänsä ympäriltä ja katsoo vanhaa koneenkorjaajaa.
VANHA KONEENKORJAAJA
Eipä kestä.
Vanha koneenkorjaaja poistuu.
SEBASTIAN
Kun olin pieni, ukilla oli tapana ostaa minulle eläinarpoja. Ukki itse raaputteli mega-arpoja. Mummi lottosi, eivät arvat kelvannut. Ostan kaikenlaisia arpoja, kokeilen uutuudetkin. Mieluiten ostan keskihintaisia, sellaisia 4-5 euron arvoisia. Niissä on hyvät päävoitot. Minulla menee arpoihin viikossa 63 euroa. Se tekee vuodessa 3213 euroa. Jouluviikolla en osta arpoja, saan ne isältä joululahjaksi.
KOHTAUS 7.
Tapahtumapaikka: katu ja kirjakauppa
Kohtauksessa mukana: Sebastian, kaupungin asukkaita, myyjä, Vieno-mummo
Sebastian on matkalla töistä kotiin. Hän kävelee pää hieman painuksissa. Selässään hänellä on taas nuhjuinen reppu, josta roikkuu kuplamuovia. Ihmisiä kävelee ristiin rastiin kadulla. Ihmiset kävelevät kiireisesti, osa ohittaa Sebastianin.
Ihminen seisoo näyteikkunan edessä. Hänen kaverinsa tulee paikalle ja he poistuvat. Sebastianin nostaa katseensa ja näkee edessään jotain. Kirjakaupan ikkunassa on korokkeella kirja "TUNNE YSTÄVÄSI".
Sebastian tuijottaa näyteikkunalla olevaa kirjaa ja menee lopulta sisään kirjakauppaan. Hän ei ota ystäväkirjaa heti vaan kiertelee hitaasti hyllyjä ja koskettelee kirjoja. Kassan lähellä Sebastian viimein tarttuu ystäväkirjaan.
MYYJÄ
Se tekis sitten 14 euroa, kiitos. Tää onkin ollut supersuosittu. On tosi hauska keksiä yhessä maukkaita vastauksia. Ja mikä on parempaa kuin hyvä leffa ystävien seurassa. Tai samppanjapiknik puistossa isolla porukalla. Minigolfkin on mahtavaa puuhaa, käytiin just pelaamassa kavereiden kanssa. Ystävyys on kyllä ihan parasta!
SEBASTIAN
Niin.
Sebastian kävelee ulos kaupasta ja jää ovelle katselemaan kirjaansa ihaillen. Pian ovesta ryntää ulos Vieno-mummo, joka tönäisee vahingossa Sebastiania niin, että ystäväkirja lentää kaaressa maahan. Sebastian nostaa kirjan, pyyhkii sitä varovasti ja painaa sen suojelevasti syliinsä. Hän lähtee kävelemään.
KOHTAUS 8.
Tapahtumapaikka: Sebastianin koti
Kohtauksessa mukana: Sebastian
Lava on pimeä. Valot syttyvät ja näemme Sebastianin makaavan sängyssä, vieressään suurikokoinen Ystäväkirja. Sebastian herää, tutkiskelee hetken kirjaa ja nousee sitten ylös. Hän kävelee kylpyhuoneeseen, pesee ja kuivaa kasvonsa nopeasti. Hän riisuu kylpytakkinsa paljastaen alta aivan uudenlaiset hienommat vaatteet.
Sebastian istuu hetkeksi sohvalle, mahdollisimman kauas kuplamuoviystävästään. Hän tarttuu pieneen pinoon arpoja, pitäen silti ystäväkirjan koko ajan kainalossaan. Sebastian kääntyy katsomaan kuplamuovihahmoa, jolla on yhä hattu päässään ja hivuttautuu istumaan aivan sen vierelle.
SEBASTIAN
Ehkä tänään on onnenpäivämme.
Sebastian raaputtaa arvat nopeasti, hymyilee ja heittää arvat roskikseen. Hän nousee ylös ja lähtee ulos ovesta.
KOHTAUS 9.
Tapahtumapaikka: katu
Kohtauksessa mukana: Sebastian, kaupungin asukkaita
Ihmisiä kävelee kadulla. Sebastian yrittää ottaa kontaktia muihin tyrkyttämällä ystäväkirjaa.
SEBASTIAN
Hei anteeksi, voisitteko kirjoittaa tähän?
HENKILÖ 1
Jätä mut rauhaan.
SEBASTIAN
Voisinko häiritä? Kirjoittaisitko ystäväkirjaani?
HENKILÖ 2
Siis onks tää joku piilokamera?
SEBASTIAN
Ei…
HENKILÖ 2
Mulla on kuule kiire töihin.
SEBASTIAN
Anteeksi, kirjoittaisitko ystäväkirjaani?
HENKILÖ 3
Mutta enhän mä tunne sua.
SEBASTIAN
Mulla olisi tyhjiä aukeamia.
HENKILÖ 3
En mä lähe tollasiin hölmöyksiin.
Sebastian tyrkyttää kirjaa vielä uudelle henkilölle.
HENKILÖ 4
Hei mee nyt muualle siitä! Hanki elämä.
Lava tyhjenee ihmisistä. Sebastian avaa kirjan ja alkaa täyttää sivua.
SEBASTIAN
Veikko, 25-vee. Haaveammatti palomies. Lempiruoka nakit ja muusi.
KOHTAUS 10.
Tapahtumapaikka: kioski ja puisto
Kohtauksessa mukana: Sebastian, myyjä (sama kuin kohtaus 7), Vieno-mummo, liikkuvan myyntikärryn myyjä
Sebastian saapuu kioskin ovelle samaan aikaan mummon kanssa.
MUMMO
Pois alta, seniori saapuu!
Mummo kiirehtii ensimmäisenä myyntitiskille.
MYYJÄ
Mitä parhainta päivää!
MUMMO
Juu sitä samaa. Yksi Onnenpäivät-arpa.
MYYJÄ
No se on mahtava valinta se. Onpa jännittävää, näitä onkin enää kaks. Kumman otat? Vaikea valinta, eikö? eikö? Mä voin kyllä toimia onnettarena, olisko se tämä vasemmalla?
MUMMO
Laitetaan se. Ei, ei, sittenkin se toinen. Tunnen luissa, että tänään onnistaa!
MYYJÄ
Serkku voitti kerran tällasesta kakssataa euroa. Tää on hyvä arpa, sano mun sanoneen. Se olis kahdeksan euroa, kiitos.
Mummo maksaa ja poistuu kioskista.
SEBASTIAN
Hei. Ostaisin samanlaisen arvan kuin äskeinen rouva.
MYYJÄ
Sulla on onnea, viimeistä arpaa viedään. Onpa jännittävää, ehkä juuri tässä on päävoitto.
SEBASTIAN
Niin.
Sebastian maksaa ja poistuu kioskista.
Kioskissa asioinut mummo istuu jo puistonpenkillä. Sebastian istuu penkin toiseen laitaan. Kumpikin raaputtaa arpansa.
MUMMO
Voitin? Voitin! Uskomatonta, koskaan ennen en ole voittanut mitään! Joka päivä raaputan näitä arpoja, mutta voittoa ei vaan ole osunut... Nyt loppu nuudelien syöminen, ja talveksi tämä tyttö lähtee Ibizalle tanhuamaan! Ihanaa!
SEBASTIAN
Minäkin pidän arvoista.
Mummo tuijottaa Sebastiania hetken ja hymyilee.
MUMMO
Onpas sinulla kauniin punaiset posket. Mikäs sinun nimesi on, nuori mies?
SEBASTIAN Sebastian.
MUMMO
Hauska tavata. Minä olen Vieno. Ai, sinäkin koitat löytää onnen raaputtamalla. Miltäs näyttää?
SEBASTIAN
Ei voittoa.
MUMMO
No voihan villahousut. Tiedätkö sellaisen sanonnan kuin ”Kärsi, kärsi, niin kirkkaamman kruunun saat.” Kyllä sinuakin vielä onnistaa.
SEBASTIAN
Niin, ehkä.
Myyjä liikkuvan myyntikärryn kanssa ilmestyy näkyville.
MUMMO
Kuule, sokerihammasta alkoi juuri kolottaa. Haluaisitko jätskin, näin voittoni kunniaksi?
SEBASTIAN
Ääh..
MUMMO
No mutta pitäähän tätä nyt juhlistaa! Kenen muun kanssa voisin, tuon puunko tuossa? Ota ihan mitä vain haluat.
SEBASTIAN
No jos nyt sitten. Saisinko yhden pillimehun?
MUMMO
Pillimehun? Enpäs tiennyt, että yli 10-vuotiaat juovat niitä.
SEBASTIAN
Eivätkö aikuiset ihmiset muka voi pitää mehusta?
MUMMO
Tietenkin voivat. Harvoin sitä vaan näkee noin salskealla nuorella miehellä noin pienen juoman. Minäkin otan samanlaisen.
Mummo maksaa ostokset ja myyjä poistuu. Sebastian ja mummo juovat hetken mehujaan.
MUMMO
Käytkö sinä jotain koulua?
SEBASTIAN
En. Työskentelen kuplamuovitehtaalla. Työpaikkani on maailman viimeinen ei-automatisoitu kuplamuovitehdas.
MUMMO
Vai niin. Kaikkea sitä vanha muori oppii. En edes tiennyt, että sellaisia on olemassa.
SEBASTIAN
Niin, harva tietää. Entä te, mitä te teette?
Mummo on hetken hiljaa ja miettii vastaustaan.
MUMMO
Minäkö? Minä nautin maailmasta.
Sebastian kaivaa hieman empien laukustaan ystäväkirjan.
SEBASTIAN
Tuota, haluaisitteko kirjoittaa ystäväkirjaani?
Mummo nyökkää, tarttuu kirjaan ja alkaa täyttää sivua. Sebastian hymyilee.
3. PUISTO KAUPUNGISSA
On kuitenkin eräs paikka, jossa maan tuoksu ja iloiset ilmeet pääsevät esiin. Kaupunkia halkoo suuri puistoalue. Puistossa on siellä täällä ympyrän muotoisia alueita, joissa kasvaa kesällä tulppaaneja. Puiston ulkolaidoilla kasvaa koivuja, joiden tuoksu leviää koko kaupunkiin kesäisin. Ympäri puistoa on kantarellin mallisia, noin kahden ihmisen istuttavia penkkejä. Penkit ovat väriltään kirkkaankeltaisia. Puisto on kaupungin sydän ja suosittu tapaamispaikka. Erityisesti kesäviikonloppuisin puisto vilisee mitä erilaisimpia piknik-kattauksia. Eväinä ihmiset suosivat katkarapusalaattia ja karjalanpiirakoita.
Puiston toisella puolella oleva kaupungin puolikas on harmaa ja koruton. Talot ovat harmaita, tasakattoisia betonimöhkäleitä, joiden korkeus vaihtelee kahdeksasta kerroksesta neljääntoista kerrokseen. Kaikki korttelit ja kaikki kadut näyttävät samoilta, ja tässä kaupungin puolikkaassa onkin siksi helppo eksyä. Täällä joen vesi heijastelee harmaansinisenä seuraavan näkymän: yökerhon oven edessä on tallottuja paperilappuja sekä kasapäin tyhjiä muovipulloja. Jos mummo yrittäisi päästä rollaattorillaan kauppaan, ei se onnistuisi ennen kuin talkkari on tehnyt joka-
aamuisen rutiininsa ja aurannut lumikolalla pullojen väliin väylän.
4. VERA
Kohtaus 1: Veran esittely
Mukana:
Vera
Juhlija1: Ihailija
Juhlija2: kadehtija
Juhlija3: juopunut
Juhlija4: laukunhimoitsija
Juhlija5: teeskentelijä
Juhlija6: random
Yökerho. Ihmiset tanssivat musiikin tahdissa. Koroketta ympäröivät seinät on peitetty peilikuutioilla, ja valo sinkoilee hammasrivistöistä ja pitkistä korvakoruista. Katosta roikkuu omituisen muotoisia discopalloja.
Yhtäkkiä joukko alkaa hajaantua keskeltä kahtia. Ylpeä ja säkenöivä Vera kävelee joukon keskelle. Miesten päät seuraavat nuorta naista. Ihmiset näyttävät supisevan toisilleen, katkeruuden ja ihailunsekaiset katseet seuraavat Veran kulkua. Meno on ylimmillään.
VERA: Hei, mikset sä juo mitään? Mä tarjoon hei, nää on mun bileet.
IHAILIJA: Kiitti Vera! Kaikille taas kierros?
VERA: Kaikille kierros!
Juhlijat huutavat Veran kunniaksi ja hakevat lisää juotavaa. Musiikki alkaa soimaan entistä kovempaa ja tanssilattialla meno villiintyy.
KADEHTIJA: Hyvä meno Vera! Miten meni loppuilta eilen?
VERA: Ha, vähän venähti taas. Saldo oli yks hajonnut kultaketju ja kolme hunttia väljempi lompakko.
JUOPUNUT: Vera on eläin! Vuhuu!
KADEHTIJA: Kolme hunttia! Mistä sä tota rahaa oikeen revit?
VERA: Kuule, se ei edelleenkään kuulu sulle. Sinuna pitäisin huolta ihan omista sotkuistani – Miss Kattokaa-mun-vetskari-ei-mee-kii.
Vaihtavat vihaisia katseita. Juhlija3 tulee juovuspäissään hyppimään naisten väliin.
VERA: Kato, sä sait seuraa. Leiki Jonnen kans hetki, mun pitää mennä kattoo miten muut pärjäilee.
Vera kääntyy, kilistää lasiaan yhden juhlijan kanssa ja siirtyy tanssilattialle. Valot vilkkuvat. Kaksi juhlijaa lavan toisella puolella siirtyy vähän sivumpaan.
IHAILIJA: Kato noit Veran kenkii, mä saisin maksaa niit 2kk, jos sekää riittäis.
LAUKUNHIMOITSIJA: No mulle kyl kelpais toi laukku. Luuleksä et toi on oikee Prada? Ei se voi olla..
IHAILIJA: Kyl se voi. Tossa likassa ei oo mikään feikkiä, mä antasin mitä vaan et voisin olla noin aidosti oma itteni.
Vera tanssii lattialla. Äkkiä musiikki muuttuu hitaammaksi ja juhlijoiden tanssiliikkeet ovat kuin hidastetusta filmistä. Unenomainen tunnelma, kimmallusta kaikkialla.
IHAILIJA: Voi kun kaikki tuijottaisivat mua niin kuin Veraa!
JUOPUNUT: Vera on petoeläin! Vuhuu!
TEESKENTELIJÄ: Mä haluan Veran vapauden mennä minne vaan huvittaa!
RANDOM: Mä haluan olla yhtä itsevarma kuin Vera! Yhtä ylpee!
LAUKUNHIMOITSIJA: Mä haluun sen laukun!
Juhlijat ottavat laseistaan isot juomapillit, iskevät ne Veraan ja alkavat juoda Veran verta. Inhottavat ryystämisääni. Vera alkaa huojua. Juhlijat ottavat pillit pois ja kaikki palaa ennalleen, musiikki ja ihmiset. Vera näyttää väsyneeltä ja hoipertelee sivummalle.
TEESKENTELIJÄ: Hei, älä nyt viel lähe, ei me pärjätä ilman sua.
VERA (huojuu skarppauksesta huolimatta): Eiku mua vähän huippaa vaan, tää on kato jo kolmas ilta putkeen.
TEESKENTELIJÄ: Aa, no mut hei ooksä kunnossa? Tilaanks mä sulle taksin?
VERA: Ei sun tarvii, kiitti. (horjahtaa taas, pitelee päätään) Tai no jos sä viittisit.
Vera nostaa katseensa, mutta juhlija on jo kadonnut muiden sekaan ja unohtanut Veran täysin. Vera kävelee pois clubista seiniin tukeutuen.
Kohtaus 2: Vera ja Eno
Mukana:
Vera,
Eno
Vera astuu sisään enonsa kotiin. Asunto on pölyinen ja likainen; tavarat ovat sekaisin. Lattialla on iso kattila. Veran eno kuorsaa nojatuolilla television edessä. Hänellä on kädessään valtava kaukosäädin. Televisiossa pyörii Onnenpyörä.
Vera huokaa hiljaa ja sulkee oven varovaisesti. Vera hiipii television luo ja sammuttaa sen. Hän nostaa lattialle pudonneen viltin takaisin enon jalkojen päälle. Sitten hän jatkaa matkaansa kohti yhtä huoneen ovea, mutta kompastuu suoraan isoon kattilaan. Ryminää.
Eno herää.
ENO: Joko on aamu, kun kukkokin kiekuu?
VERA: Voi saatana tän kanssa!
Eno katsoo Veraan, mutta huomaa sitten Onnenpyörän televisiossa. Innostuu.
ENO: Osta! Osta vokaali!
VERA: Eno hei, mitä tää kattila tekee lattialla?
Vera nostaa kattilan maasta, irvistää ja sulkee sen nopeasti lattialta löytyvällä kannella.
VERA: Yäk! Kauan tää on ollut tässä lattialla? Et kai sä vaan ole syöny tätä?
Vera menee viemään kattilaa pois lattialta, ei näe enoa.
ENO: (puhuu kaukosäätimelle) Mitä tänään syötäisiin?
VERA: Ai mitä?
Eno silittelee kaukosäädintä.
ENO: Linnunruoka on loppu, pitää tuoda kaupasta lisää.
VERA: Voi helv... Jos mä en kävisi täällä, sä viettäisit joka yön vessassa maha kuralla!
ENO: (suoraan Veralle) Hysss. Nyt en kuullut, tuliko rosvosektori vai ostiko se vokaalin.
Vera potkaisee kattilan seinään.Eno säikähtää, mulkaisee Veraa ja alkaa hyssytellä kaukosäädintä kuin itkevää vauvaa.
VERA: Mä en oikeesti jaksa tätä nyt! Ootko sä eno syönyt tänään yleensä mitään? Jotain muuta kuin tota sontaa?
ENO: Real taste, no sugar. Tarjottiinko teillä Pepsiä tänään koulussa?
VERA: Mä en ole ollut koulussa enää kahdeksaan vuoteen!
ENO: Ai niin. (kaukosäätimelle) No rauhoitu nyt.
VERA: No en varmasti rauhoitu! Mä en enää jaksa tätä elämää! Sä vaan istut siinä kaiket päivät ja katot telkkaria! Ruoka mätänee kaappiin, kun sä et löydä niistä edes päiväyksiä, vaik ollaan joka perkeleen purkista katottu ne yhes monta kertaa!
Eno katsahtaa Veraan, kaivaa sohvatyynyjen välistä säilykepurkin ja ojentaa sitä Veralle sovinnollisesti.
ENO: Mutteripaketit ovat hyviä.
VERA: Siis mitä?
ENO: Niissä on sellainen pehmeä maku.
VERA: Sä puhut taas ihan sekoja, et sä voi...
ENO: Mutteripaketit ovat hyviä. Onko sinulla joku hätä? Lintu sanoi, että sinusta täytyy pitää huolta. Istu tähän niin puhutaan.
Vera ottaa säilykepurkin vastaan, ja alkaa melkein itkeä. Hän istuu enonsa eteen lattialle. Vera katsoo enoaan silmiin ja yrittää saada kiinni tämän kädestä, mutta eno vain puristaa isoa kaukosäädintä ja yrittää saada televisioon lisää ääntä painelemalla nappuloita.
VERA: Eno, ne soitti tänään.
ENO: Ketkä? Ai ne! Me olemme Elviiran kanssa päättäneet, ettemme lähde täältä. Ne voivat rakentaa sen kuplamuovitehtaan muualle.
VERA: Ei ne - eikä Elviira ole - äh! Ne haluaa siirtää sut pois! Palveluasumisen piiriin.
ENO: Älä ota sitä niin vakavasti, Elviira.
VERA: Mä en ole Elviira! Elviiraa ei ole! Kaikki, joita sä rakastat on kuollu! Mun isä ja äiti ja Elviira ja se vitun kissakin, joka kusee tohon rappukäytävään! Kaikki! Meillä – mulla ei ole enää mitään.
ENO: Lintu puhui aina niin kauniisti susta. Sitten se lähti ilmapallomatkalle!
Vera nousee nopeasti ylös. Hän näyttää epätoivoiselta ja raivostuneelta.
VERA: Mä lähetän sut johonkin saattokotiin! Sitten sä saat kattoa joka helvetin päivä Onnenpyörää kunnes sun leuka lahoo irti!
Vera nappaa enonsa kädestä ison kaukosäätimen ja heittää sen seinään. Kaukosäädin hajoaa palasiksi ja televisio sammuu kokonaan. Sitten Vera syöksyy lipastonlaatikolle ja vetää sieltä esiin nipun seteleitä.
VERA: Nää sä nyt vähintään olet mulle velkaa!
ENO (hapuilee käsillään kaukosäätimen palasia): Mitä sinä teit? Missä..? Missä..? Rosvosektori!
Eno kaatuu epätoivoissaan tuoliltaan polvilleen ja sovittelee hämmentyneenä säätimen osia yhteen. Miehen kasvava paniikki on silminnähtävää. Vera katsoo enoon typertyneenä, näyttää sitten katuvalta.
VERA: Hei, anteeks. Kyl mä tiedän, miten tärkee toi -
ENO: Kovemmalle ääntä! Kovemmalle ääntä! Pahansisuinen ja julma lapsi. Kovemmalle ääntä!
Vera perääntyy kohti ulko-ovea.
VERA: Joo just niin. Mustahan sä puhut, niin, vaikket mitään järkevää saakaan suustas. MINÄ olen se julma ja paha lapsi, joka sietikin jäädä yksin ja saada taakakseen vielä sutkin! Mut eipä kuule enää! Mä toivon, että ne hakee sut jo tänään. Mä en tähän paskaloukkoon enää jalallani astu!
Vera tunkee vielä muutaman setelitukon laukkuunsa ja paiskaisee oven kiinni perässään. Eno jää lattialle pidellen kaukosäätimen palaa sylissään, heijaten sitä hiljaa.
ENO: Shh... Hyvä talitintti, ihan rauhassa vaan.
Kohtaus 3: Puhelu metrossa
Mukana:
Vera
kanssamatkustajat
Vera kävelee rivakasti kadulla ja nousee metroon. Hän kaivaa puhelimen ja alkaa soitella kavereilleen. Hän puhuu kovaäänisesti ja uhmakkaasti välittämättä kanssamatkustajista.
VERA: No, minä moi. Hei, mikä meno tänään? Joo, eilen oli aika armotonta. (nauraa) Joo hei totta kai, ainahan mä. Ei, et sä oo mitään velkaa. Joo no mä sanoin, et se vois olla vähän sun tyyppiäs. Ei mua hei haittaa oikeesti yhtään, meillä ei sit oikeen synkannutkaan. No ehkä vähän enemmän mun puolelta. Nii et pidä hyvänäs vaan! (nauraa)
Joo eiku mä vaan sitä oikeestaan soitin, että mihinhän tänään? (Veran ilme synkkenee) Aijaa. No mut hei miettisit kuitenkin, voithan sä ottaa sen jätkän mukaan. Ai mitennii siellähän te just tapasitteki? Takuulla tulossa taas upeet jamit, kun meitsikin on menossa. Niiin. No joo, katellaan jos päädyttäis samaan paikkaan kuitenkin? Juup, moi.
Vera käy läpi numeromuistia puhelimestaan. Hälytysääni, ei vastausta. Vera naputtaa jalallaan hermostuneesti metron lattiaa. Hän valitsee toisen numeron. Hälytysääni, ei vastausta. Jalan liike muuttuu neuroottisemmaksi. Vera valitsee kolmannen kerran ja puhelu menee vastaajaan. Neljännellä kerralla, joku lyö luurin korvaan. Vera paiskaa puhelimen vastapäiselle tyhjälle istuimelle ja katsoo mielenosoituksellisesti ulos ikkunasta. Kohta hän noukkii puhelimen, pyyhkii sitä ja yrittää vielä kerran.
VERA: Ai moi! Hei ihanaa kun vastasit, mä en tajuu, miksen saa ketään kiinni. Hei mitä suunnitelmia illaks? Joo, eilen oli aika villiä. (nauraa) Niin hei, näiksä mut sen yhden kundin kaa? No hyi, todellakaan en! Se oli niin järkyttävän tylsä! Mä luovutin sen suosiolla Jasulle.
Joo mut siis, mihin tänään? Mun on pakko päästä baanalle tai pää hajoo! Ai et tuu? Ollenkaan vai? No hei come on, ei se nyt voi olla tärkeempää kuin illanvietto mun kans! (naurahtaa) Ihan varmaan jotain tosi siistiä luvassa, mä otan vaik uusiks sen tankotanssi-shotin tai jotain? Joo no eiks ollutkin! Eli tuut? No hei mikset? Okei, no mut harkitse nyt kumminkin. Juu, ilmoittele. Moi.
Kuulutus pääteasemalle saapumisesta. Muut kiirehtivät ulos, Vera jää istumaan metroon tuijottaen vastapäistä penkkiä.
Kohtaus 4: Veralta viedään kaikki
Mukana: Vera
Juhlija1: ihailija
Juhlija2: kadehtija
Juhlija4: laukunhimoitsija
Juhlija5: teeskentelijä
muita juhlijoita
Yökerho. Joukko Veraa odottavia ihmisiä nojailee baaritiskiin, vilkuillen vähän väliä uloskäynnille.
LAUKUNHIMOITSIJA: Pysy nyt housuissas, Sini. Kyllä se tulee, ei se jättäis tätä väliin. Tai no hameessas, jos tota nyt voi ees siksi kutsua.
IHAILIJA: Niin mut yleensä se on tässä vaiheessa jo täydessä huumoksessa ja nyt sitä ei näy missään.
KADEHTIJA: Haha, jos siltä katkes korko niistä super korkokengistään?
IHAILIJA: Ai niistä kultasista, jotka sillä oli viimeks?
KADEHTIJA (keimaillen):Vai ne joissa on timantteja? Vai ne joihin on upotettu rubiineja? Sillähän niitä riittää. Se on oikeesti ihan hirvee pröystäilijä!
LAUKUNHIMOITSIJA: Niiiin no kyllä mäkin kateellinen olisin, ottaen huomioon, et Vera ei kauppaa mitään kamaa tai myy ärrällä arpoja ja pitkävetoja.
KADEHTIJA: Sen ei TARTTE! Toiset meistä sentään käy töissäkin!
IHAILIJA: Ai kato! Sieltä se tulee!
IHAILIJA osoittaa baarin ovelle, johon alkaa tiivistyä porukkaa. Vera astuu sisään väkijoukon seasta kylmän rauhallisesti. Hän nyökkäilee tottuneesti ihmisille. Joku tarttuu tytön käteen ravistaakseen sitä. Toinen taputtelee olalle. Vera liikkuu kohti baaritiskiä.
KADEHTIJA: VERA! Mähän sanoin, että sä tulisit!
LAUKUNHIMOITSIJA: Ai mitennii, justhan sä sanoit –
KADEHTIJA (potkaisee toveriaan jalkaan ja loikkaa ylös tuolista): Mikä sua mimmi viivytti? Ihan tyrmäävät noi sun korkokengät!
Vera ei reagoi, hän katselee klubissa olevia ihmisiä, antaa silmiensä vaeltaa kasvoista toiseen.
LAUKUNHIMOITSIJA: Haloo? Vera, kuuletsä mitään? Miks sä et vastannut sun puhelimeen?
VERA: Mitä? Ai kuka teistä soitti?
Juhlijat katsovat kysyvästi toisiinsa ja tajuavat, ettei kukaan olekaan soittanut.
VERA: Okei... Mun puhelin – en mä tiiä, siin on varmaan joku vika tai jotain. Kato vaikka.
Vera tyrkkää kännykkänsä kohti kolmikkoa, IHAILIJA ottaa sen hämmentyneenä vastaan.
VERA: Musta tuntuu, et mä tartten nyt ison paukun.
Vera lähtee suunnistamaan toiselle puolelle.
LAUKUNHIMOITSIJA: Hei oota nyt, Vera hei! Etkö sä voi tilaa tästä? Onko sulla vipata vähän? Toi narikka makso niin paljon...
IHAILIJA: Oijoi… Veran puhelin hei, kattokaa nyt, kaverit.
KADEHTIJA: Nonni, nauti nyt kun vielä voit. Se tulee ihan just hakee ton jahka havahtuu tosta ihmeen horroksestaan. Toi puhelin on sille henki ja elämä.
IHAILIJA (haltioituneena): Oijoi!
LAUKUNHIMOITSIJA (Veralle): Otetaanko jotkut drinkit? Onks sulla rahaa?
TEESKENTELIJÄ: Moikka Vera! Kivat kengät! Ostatko jotain? Mä voin maksaa, kun mulla on rahaa.
VERA: Vittu teidän kanssa, ostakaa itse.
Juhlijat hätkähtävät ja perääntyvät pois Veran luota, joka lähtee kävelemään. Valokeila syttyy ja seuraa Veran kulkua. Tyttö pyörii ympyrää vetäen kasvoilleen virnistyksen jokaisen tervehtijän kohdalla. Sieltä täältä ojentuu käsiä pyytämään rahaa. Vera tuijottaa lasittuneesti eteensä, muttei anna kenellekään kolikkoakaan. Anovat kädet puristuvat nyrkkiin.
Vera pysähtyy keskelle lavaa. Hänen ympärillään pyörii joukko ihmisiä, yhä vaan lähempänä. Joka puolelta kuuluu pyyntöjä rahan lainauksesta, kehuja ja imartelua, selän takana kuiskuttelua, tervehdyksiä. Valot vaihtuvat uhkaaviksi. Kaverit/juhlijat kerääntyvät Veran taakse kuin peikot tai varjot, yliluonnollinen transsitunnelma.
TEESKENTELIJÄ: Nyt me se saatiin. Nyt ne on meidän.
MUUT JUHLIJAT: Nyt me se saatiin, ainiaaksi.
LAUKUNHIMOITSIJA: Verenpihtaaja, ei suostu antamaan omastaan vaikka on yllin kyllin.
MUUT JUHLIJAT: Ei anna, vaikka on liikaa. Vaikka on liikaa!
KADEHTIJA: Niinpä me siis otetaan, otetaan väkisin kun ei kerran tarpeeksi meille anna. Kultaiset korot, merkkivaatteet, kalliit korut, punatkin huulista. Nyt murtuu pieni tyttö, nyt murtuu lopullisesti.
MUUT JUHLIJAT: Mitään ei olla me saatu, mitään ei ole meille annettu! Mutta nyt meillä on Vera.
Juhlijoiden ilkkuessa Vera alkaa hitaasti valua kohti lattiaa. Äänten voimistuessa Vera painaa kädet korvilleen, ravistaa hitaasti päätään yrittäen saada äänet vaimenemaan. Yhtäkkiä juhlijat hyökkäävät tytön kimppuun kuin nälkäiset hyeenat. Veralta revitään takki pois päältä, käsilaukku pengotaan, sieltä laitetaan tavaraa omiin taskuihin. Seteliniput häviävät, joku nappaa laukun itselleen. Myös korkokengät viedään. Veralle jää päälle omat housut sekä toppi. Taustalla kuuluu ryystämisen ääni ja taaempana olevat juhlijat tavoittelevat tyttöä pilleillään imeäkseen Verasta viimeisetkin pisarat.
VERA: LOPETTAKAA!
Koko lava hiljenee ja juhlijat poistuvat kantaen saalistaan. Vera makaa hetken maassa, ponnistaa sitten itsensä ylös ja kompuroi ulos ovesta.
Ihailija juoksee paikalle heilutellen Veran puhelinta.
IHAILIJA: Vera odota! Sun puhelin –
IHAILIJA (pysähtyy kesken lauseen ja jatkaa juonikkaasti): Sun puhelimes jäi, Vera.
Ihailija työntää kännykän syvälle omaan laukkuunsa ja poistuu lavalta vihellellen.
Kohtaus 5: Vera ja Mummo
Mukana:
Vera
Mummo
Vera kompuroi kadulla kohti puistoa. Hänen vaatteensa ovat revenneet ja hänen tukkansa on sekaisin välikohtauksen jäljiltä. Hän kaivelee hajamielisesti farkkujensa taskuja ja nauraa epätoivoissaan.
VERA: No tietysti, veivät sit mun luurinkin. Ei oo todellista.
Vera potkaisee kadulta löytyvää pulloa. Potkaisee toista. Sitten hän ryhtyy hakkaamaan viereistä roskasäiliötä oikein olan takaa.
VERA: HEL-VET-TI! Mitä mä nyt teen?
Vera istuu puiston penkille ja jää tuijottamaan lannistuneena eteenpäin.
VERA: Selkäänpuukottajat, verenimijät... kusipäät! No ihan sama. Mä vaikka nukun tässä. Jostain alkaa kuulua hiljaista kitinää, joka voimistuu vähitellen. Hyvin hitaasti Veran viereen saapuu nitisevään rollaatoriin tukeutuva mummo. Vera katsoo tuijottaa paljaita jalkojaan, eikä näytä huomaavan mummoa.
MUMMO: Hei! Mitä meteliä täällä oikein pidetään? Roskakoreja voi soittaa paljon paremminkin. Fiksut naiset ovat tähän aikaan illasta juhlissa tai kotona nukkumassa!
Vera hätkähtää ja kääntyy katsomaan mummoa.
VERA (tuhahtaa): Mene ite kotiis nukkumaan. Ei mulla oo ees kenkiä, saati sit mitään vitun kotia.
Mummo katsoo Veraa päästä varpaisiin ja istuutuu vaivalloisen näköisesti penkin toiseen päätyyn.
Vera raapii käsiään. Hän vilkaisee mummoa, mutta kääntää nopeasti katseensa takaisin kohti yleisöä. Mummo tekee samoin. Hiljainen hetki.
MUMMO: Kuulehan… sinulla ei taida olla kaikki ihan hyvin? Näytät vähän kalpealta.
Vera kääntää hitaasti katseensa Mummoa kohti.
VERA: Mitä sä siitä välität?
MUMMO: Minäkö?
VERA (matkien Mummoa): "Sulla ei taida olla kaikki hyvin?" Ihmiset puhuu tolla tavalla vaan jossain amerikkalaisissa elokuvissa.
MUMMO: No jo on tytöllä tavat! Kyllä tällaiselle kurttunaamalle saisi olla vähän kohteliaampi!
VERA: Mua ei kuule yhtään kiinnosta nyt. Sä voit siinä istua, mutta juttukaveriksi musta ei ole. Eikös sun ikäisten pitäisi olla juomas aamuneljän sumppia ja kattomassa jotain vitun Onnenpyörää?
Mummo hätkähtää ja kääntää katseensa pois. Vera vilkaisee mummoa nopeasti, yrittäen ehkä pyytää puheitaan anteeksi. He istuvat molemmat hetken vaiti.
MUMMO: Onnenpyörä. Se oli aikaa se.
VERA: Ai mitä aikaa?
MUMMO: Onnenpyörässä, onnenpyörässä. Siinä kuule vain harvat voittivat.
VERA: Olitko sä kilpailijana vai?
MUMMO: Et varmaan uskoisi tällaisesta seniorista, mutta minä olin yksi niistä tytöistä, jotka käänsivät niitä kirjaimia.
Vera katsoo mummoa hämmästyneenä.
MUMMO: Kaikki aina sanoivat, että osasin kääntää kirjaimet juuri oikeassa rytmissä; kikka oli siinä, että vasemmalla kädellä ei saanut hosua kun tarttui oikealla kädellä siihen kirjainlevyyn. Voi niitä kirkkaita valoja ja pyörän maagista nakutusta! Ja sen juontajan ääni kuulosti ihan laivan moottorilta - hänellä oli näet sellainen söpö r-vika.
Ja minusta tuli vähän kuuluisakin. Kauppajonossa kuiskuteltiin, että tuo on se tyttö ja sitten pääsin vielä kaikkiin ihaniin juhliin. Voi että... Elämä on katsos vähän niinkuin Onnenpyörä: joskus sinulla on kaikkea. Kaikki kuitenkin olivat onnellisia kun saivat osallistua. Minä aina sanoin, että se rosvosektori oli tosi ilkeä keksintö, mutta kukapa minun mielipidettäni olisi kysynyt...
Vera nousee mummon monologin aikana hiljaa ylös. Hän jää katsomaan yleisöä. Kun mummo alkaa verrata elämää Onnenpyörään, Vera katsoo mummoon, sitten yleisöön. Hän hymyilee vähän ja lähtee sitten kävelemään pois.
MUMMO: Minne sinä nyt?
VERA: Katsomaan Onnenpyörää.
Vera lähtee lavalta ja valot himmenevät.
Kohtaus 6: Loppu
Mukana
Vera
Sebastian
Juhlija1: ihailija
kasvoton ääni
Vera kävelee enolle päin aristellen paljaita jalkapohjiaan. Aamu sarastaa. Vera kaivaa hapuilee tottumuksesta taas taskujaan, mutta juhlijat ovat vieneet hänen avaimensakin. VERA: Voi vitun naurettavaa, miten mä nyt pääsen sisään?
Vera huokaisee ja katselee ympärilleen.
VERA: Missä kaikki ihmiset on silloin, kun tarvitsis niiltä jotain? Esimerkiksi puhelin olis tosi kiva juttu. (Vera kysyy yleisöltä) Olisiko teillä lainata? Kukaan? Oikeasti? Jättikö kukaan puhelinta päälle, vaikkei saanut? Kättä ylös.
Vera lähtee kiertelemään yleisöön, etsii yleisöltä puhelinta. Jos joku yleisöstä antaa puhelimen, Vera on soittavinaan sillä ja käy seuraavan lyhyen keskustelun:
VERA: Moi. Mun pitäisi päästä sisään enon luo. Joo, hävitin avaimet. No joo joo taas. Mm. Joo. Vittu tiedän! Voitko sä nyt tehdä asialle jotain vai et? Miten niin, sähän olet talkkari! Aha. Niin no ei kai sit varmaan jos oot Tampereella, niin. No ihan sama, mä keksin jotain muuta.
Vera palauttaa puhelimen
VERA: Kiitos vaan.
Jos yleisö ei lainaa puhelinta, hypätään keskustelu yli ja siirrytään suoraan tähän kohtaan:
Vera menee ovelle ja kiskoo sitä epätoivoissaan. Painaa vipua alaspäin ja ovi aukeaa napsahtaen.
VERA: Ei oo todellista.
Vera siirtyy sisälle. Televisio kohisee tyhjää muurahaismarssia, lasi on kaatunut pöydällä, mutta muuten huoneistossa on epätavallisen siistiä. Vera sammuttaa tv:n ja istuu nojatuolille.
ÄÄNI: Enonne ei kärsinyt paljoa. Lääkäri epäilee kuolinsyyksi sydänkohtausta. Kuolinsyy varmistetaan vielä ruumiinavauksessa. Otamme osaa menetykseenne.
Vera istuu yhä nojatuolilla. Muut näyttelijät siivoavat tilan Veran ympäriltä, kaikki muut lavasteet paitsi Veran nojatuoli viedään pois. Valot himmenevät ja lava pimenee. Samantien valot syttyvät uudestaan kirkastuen asteittain.
VERA: Mä haluaisin sanoa, että mä pärjään ihan hyvin yksin. Mä haluaisin sanoa että mua ei haittaa vaikka joutusin rosvosektorille, enkä mä välitä vaikka saisin jättipotin. Se kuulostaisi mun mielestä tosi hienolta ja uskottavalta. (Tauko) Vaikkei se tajunnut mistään mitään, niin suurimman osan ajasta se oli kuitenkin paikalla. Mä halusin tehdä jotain hienoa, niinku sen muistoa kunnioittaakseni. Joo, kornia, tiedän.(Tauko) Mä en voi jatkaa samalla tavalla. (Tauko) Mä en voi jatkaa samalla tavalla. Ja kyllä mua koskettaa aika monetkin asiat – ja monet satuttaa. Koko ajan sattuu tosi paljon. Mut se on ihan ok, kai.
Sebastian kävelee takana Free hugs -kyltin kanssa. Vera huomaa miehen ja hänen kasvonsa kirkastuvat, hän nousee ylös tuolistaan.
VERA: Mä meen mukaan. (naurahtaa) No en mä nyt tähänkään voi jäädä.
Ihailija juoksee lavalle.
IHAILIJA: Vera, mä oon ettinyt sua joka paikasta!
VERA (kohottaa katseensa ja huokaisee): Ai miks ihmeessä?
IHAILIJA: Mulla – mulla on sun puhelin!
Juhlija1 ojentaa puhelimen Veralle.
VERA : Aijaa – löysitkö sä tän jostain?
IHAILIJA: Eikun sä annoit sen mulle, tai siis, siitä mun pitikin sanoa. Kun.. Äh, tää on niin vaikeaa. Vera. Mun pitää tunnustaa sulle jotain. Koita ymmärtää, jooko? Kun mä en tarkottanu mitään – tai siis mä halusin vaan päivän olla sä. Sellanen, jonka seuras kaikki haluaa olla! Niinpä mä – no mä esitin sua, kun joku soitti tohon puhelimeen.
Vera katsoo hetken ihailijaa typertyneenä, purskahtaa sitten nauruun.
VERA: Vai halusit olla minä! Voi kuule, voidaan vaihtaa osia koska vaan. Meikäläiselle alkaa riittää tää oma rooli täs näytelmässä. Esitit olevas minä? (nauraa lisää, ojentaa puhelimen ihailijalle). Kuule, pidä vaan, en mä sitä enää tarvitse.
IHAILIJA: Oikeasti, mitä? Mä saan… sun paikan?
VERA: Joo, mun paikan. Mulla on muutakin.
Vera juoksee Sebastianin luo, he alkavat käydä äänetöntä keskustelua ja poistuvat lavalta. Ihailija seisoo keskellä lavaa ja on täysin innoissaan puhelimesta, silittelee sitä ja huokailee ilosta. Puhelin soi.
IHAILIJA: Vera.
Samalla hetkellä kun ihailija vastaa puhelimeen, muut juhlijat tulevat taka-alalta vampyyrimaisina ja himokkaina pilleineen. He tarttuvat kiinni ihailijaan, ja lähtevät kihisten ja kuhisten vetämään tätä näyttämön taka-alalle. Ihailija katsahtaa kauhuissaan yleisöön. Valot pimenevät niin, että juhlijoista näkyy enää siluettimaista kuvaa. Juhlijat imevät ihailijan, uuden Veran verta. Näyttämö pimenee.
5. Joskus pieni lapsi karkaa äidiltään kurkkaamaan veteen aamun synkällä hetkellä. Äidit eivät pidä tästä, sillä lapset eivät saa nähdä synkkiä asioita. Puisto on paljon soveltuvampi ympäristö lapselle, taljamainen nurmikko, lampaanvillana kumpuilevat pienet nypyt ja sadat pienen pienet värikkäät kukkaset houkuttelevat iloisiin ajatuksiin.
Veden pinta värähtelee tasaisesti kuplamuovitehtaan paukkeessa. Kello 17 joen väri vaihtuu rauhallisemmaksi, seesteisen kuulaaseen indigoon. Lenkkeilijät tähtäävät treenaamisensa veden ääressä juuri tuohon hetkeen, sillä vesi vetoaa mieleen ja sulkee päivän ajatukset ulkopuolelle.
6. LEEVI
1. kohtaus
Nikolai juoksee väsyneenä Leevin perässä, taustalla musiikkia, ääniä, puhetta. Juoksu kestää useita hetkiä. Vähitellen Leevi ja Nikolai pysähtyvät, istuutuvat penkille. Koko kohtauksen ajan ihmisiä on kulkenut näyttämölle ja näyttämöltä pois. Kukaan ei ole huomannut näitä kahta. Lopulta näyttämöllä vain Leevi ja Nikolai.
LEEVI: Sääli mua.
NIKOLAI: Voi voi.
LEEVI: Oon niin huono. Ai jai, kun tekee pahaa. Mä olen niin rumakin.
NIKOLAI: Ai jai.
LEEVI: Mulla on niin huono elämä annettu, ihan surkeat pelikortit. En mä voi tehdä mitään, koska mikään ei kuitenkaan muuttuisi.
NIKOLAI: Oi voi.
LEEVI: Tulisipa joku ja koskettaisi mua. Tai tulisipa mun elämäni rakkaus mua vastaan, niin ei olis yksinäistä. Ehkä sitten mun elämässäkin olisi valoa.
NIKOLAI: Et sä oo yksin. Mä vihaan sua myös.
LEEVI: Säkin.
NIKOLAI: Niin, eiks helpota?
LEEVI: Sä et vaan tajua, että tuollainen sattuu! En mä ikinä uskalla tehdä mitään kun säkin vihaat mua.
NIKOLAI: Okei. En mä sua vihaa.
LEEVI: Älä nyt. Sääli mua vähän. Sattuu niin paljon.
NIKOLAI: Tää ei oo kyllä Leevi ihan paras paikka angstata. Ja sulla on reilu kilsa mentävänä. Kyllä se angsti siitä endorfiinien alta hälvenee.
LEEVI: ...Ei jaksais...
NIKOLAI: Höpö höpö. Kyllä mä tiiän et sä pystyt siihen. Ylös, ylös, hop!
Leevi nousee.
NIKOLAI: Niin sitä pitää! Ja lähtee -
Leevi lähtee juoksemaan. Nikolai taputtaa käsillään tahtia ja lähtee tämän perään.
2. Kohtaus
Leevi kaartaa kujalle.
LEEVI: Saatanan liharulla! Vasta kuus kilsaa ja keuhkot pihalla. Vittu sä olet huonossa kunnossa!
Leevi on ohittaa Meerin, joka taistelee lakanan kanssa.
MEERI: Heippa!
LEEVI: Miks kaikki treenajat aina valehtelee ajoista? Ne aina sanoo, että vielä viisi minuutti vaikka ne oikeesti tarkoittaa kymmentä...
MEERI: Haloo?
LEEVI: ...Helvetti, toi rocky soundtrack menee jo liian pitkälle... -täh?
MEERI: Sinä justiinsa. Autatko tän bannerin kanssa? Pitäs saada se ylös. Se tippu taas niskaan.
Leevi tulee auttamaan.
MEERI: Kiitti. Ota sä kiinni tästä, niin mä kapuan tonne.
Saavat lakanan ripustettua. Siinä lukee Kokkikerho.
MEERI: Aika hyvä. Vai mitä?
LEEVI: Kokkikerho?
MEERI: Joo. Mä ajattelin perustaa sen katulapsille. Et oo sattunut näkemään yhtään? Ne on sellaisia pieniä, isot silmät, huonot kuteet…
LEEVI: En.
MEERI: Ne on täällä aika lailla sukupuutossa.
LEEVI: Sori.
MEERI: Mut sähän näytät aika nälkiintyneeltä. Haluut sä kokata mun kanssa?
LEEVI: En mä oikeastaan.
MEERI: Voitais vaikka tehdä lettuja valmiiks, jos joku tulee paikalle. Laitettas tuplasti sokeria ja syötäs.
LEEVI: Mä en käytä.
MEERI: Ai? Oliks sulla muuten joku mukana lenkillä?
LEEVI: Joo ei.
MEERI: Mut mä kuulin, että sä juttelit. Puhuit sä yksinäsi?
LEEVI: En. Ehkä.
MEERI: Vau, sekottaako?
LEEVI: En mä puhunu. Kuulit väärin.
MEERI: Mä haluisin lapsen joka olis huonokuuloinen. Sä oot huonokuuloinen. Mä en oo. Mulla on ihan normaalit korvat ja normaalit hyväkuuloiset vanhemmat. Meidän suvulla on tosi hyvä kuulo.
LEEVI: Vai niin. Kiva juttu.
MEERI: Joo, ja sitten mä voisin leikkiä kuuropiiloa sen lapsen kanssa. Sadekuuroilla.
LEEVI: Tä?
MEERI: Sä oot yksinäinen. Mä en oo. Mulla on lapsi. Ei vielä, mutta mä oon raskaana. Kahden vuoden päästä siis. Sitten mä oon raskaana. Sä olet isä. Ja kun lapsi syntyy niin mä ompelen sen korvalehdet kiinni ja yhteen!
LEEVI: Sä oot ihan sekasin.
MEERI: Läppä. Sä oot kiva. Musta tuntuu, että me voidaan puhua mitä vaan. Ollaan yhdessä sekopäitä. Mikä sun nimi on? Mä oon Meeri.
LEEVI: Ei mulla oo nimee. Mä oon nimetön.
MEERI: Hauska tavata, nimetön. Tuutko kurssille? Oisit mun lempioppilas – ainoo, mutta silti. Mull ois tässä sulle flaijerikin. Siin on mun numero ja kaikkee.
LEEVI: Kiitti?
MEERI: Ens kerralla me tehdään verilettuja ja muffinsseja.
3. Kohtaus
Leevin huone.
Nikolai istuu komerossaan, joka on sisustettu tyynyillä ja peitteillä, lukemassa sarjakuvaa.
LEEVI: Soitanko mä vai enkö mä soita?
NIKOLAI: Soita psykiatrille.
LEEVI: Mitä mä teen?
NIKOLAI: Hyppää parvekkeelta. Kyllä sä tiedät.
LEEVI: Enkä tiedä!
NIKOLAI: Älä soita.
LEEVI: Mutta miksi en? Mä haluan soittaa!
NIKOLAI: Mikäs sua estää, Casanova.
Nikolai pudottaa sarjakuvan.
LEEVI: Ei mikään! Mäpä soitankin! Näin näppäilen puhelinta! Meeri nolla neljä nolla.
Nikolai alkaa kasvaa suuremmaksi.
NIKOLAI: Sä nolaat itsesi!
LEEVI: Meeri nolla neljä nolla...
NIKOLAI: Sä olet aina ollut nolo. Meeri vihaa sua ja sä vihaat itseäsi! Meeri nolla neljä nolla!
LEEVI: Nolla neljä nolla...
Nikolai kasvaa ja kasvaa, komeron hajotessa hänen ympäriltään, hänen äänensä muuttuu kovemmaksi.
NIKOLAI: Sä et soita. Susta ei ole siihen senkin munaton pelkuri! Hah, Leevi! Kuka pelkää? Leevi pelkää! Leevi pelkää!
LEEVI: Neljä nolla neljä...
Nikolai on nyt saavuttanut täyden pituutensa.
NIKOLAI: Sano mulle Leevi: onko sulla ystäviä?
LEEVI: Nolla.
Nikolai nauraa.
NIKOLAI: Oikein! Nolla ystävää! Ei yhtään kaveria! Pikku hölmö, sä olet pelkkä roska!
LEEVI: Roska?
NIKOLAI: Ihmiset. Sä et osaa olla niiden kanssa! Ne vain satuttavat. Repivät sielun hajalle. Sen takia sulla on mut – mä suojelen sua!
LEEVI: Nolla ja roska.
NIKOLAI: Ja olenko epäonnistunut? Ikinä?
LEEVI: Et. Kai.
Nikolai kutistuu itsensä kokoiseksi, komeron kokoontuessa taas ympärille, ja läppäisee Leeviä selkään.
NIKOLAI: Parempi niin, ettet hätiköi. Otetaan rennosti vaan ja katsotaan kuinka House saa ihmiset itkemään tässä jaksossa. (Joku muu voi ehdottaa jotain fiktiivistä sarjaa, en oikein itse keksinyt mitään)
LEEVI: Joo-o...
4. Kohtaus
Näkymä kujasta, jota reunustaa kaksi harmaatiilistä seinää. Kujalla vanhanaikaisia peltisiä roskapönttöjä, joiden ympärillä ruoantähteitä. Mahdollisesti palava tynnyri. Seinien välille vedetty lakana, jossa spaymaalilla maalattu lause: KOKKIKERHO. Meeri kirjoittaa päiväkirjaansa. Leevi ja Nikolai seisovat syrjemmällä.
MEERI
Rakas päiväkirja.
LEEVI
Mua pelottaa ihan helvetisti.
NIKOLAI
Ihan näin. Siksi mä roikun kannoillas.
LEEVI
Mikset sä päästä mua helpolla? Mä oon ihastunut Meeriin ja sä tiedät sen.
MEERI
Mä tapasin tänään yhden pojan.
Leevi kääntyy Meeriin päin, Nikolain astuessa taaksepäin. Meeri vilkuilee Leevin suuntaan puhuessaan.
LEEVI
Meillä oli sähköö ilmassa.
MEERI
Sellaista sähköä, kun tavataan ekaa kertaa.
LEEVI
Tai huomataan toinen ekaa kertaa.
Leevi menee Meerin luo. Meeri laittaa päiväkirjansa pois ja kääntyy Leevin puoleen.
LEEVI
Oli kiva tavata sut.
MEERI
Mua pelottaa ihan kamalasti.
LEEVI
Niin muakin.
MEERI
Mitä sä etsit elämältä?
LEEVI
En mä tiedä. Siks mä täällä olen.
MEERI
Nih.
LEEVI
Mä matkustin tänne kutosella. En nähnyt yhtään hymyilevää ihmistä.
MEERI
Mm.
LEEVI
En mä enää toisaalta odotakaan näkeväni mitään sellaista. Mua pelottaa niin paljon, että vaikeeta mitään hymyjä on huomata.
Meeri tuijottaa jalkojaan.
LEEVI
Mitä jos... Säälitäänkö vähän toisiamme? Yhdessä?
MEERI
Et sä mua noin helpolla saa! Sun pitää nähdä ensin musta unta! Tsup!
5 Kohtaus
UNIMAAILMA. Nikolai muuttuu vaahtokarkiksi. Näyttämöllä savua ja edellisen kohtauksen lavasteet.
LEEVI: Nikolai? En mä kyl vaahtokarkkia pelkää, hemmetti.
LEEVI: Vaahtis, tiedätkö mitä? Mä voisin vaikka syödä.
Vaahtis, mähän voisin. Mä voisin pyytää sitä syömään. Jotain tosi kevyttä. Otettas joo kevyesti näin aluksi... Vaikka salaattia.
Mulle tulee sen seurassa sellainen outo olo. Ihan kuin muuttuisin näkyväksi. Lihaksi ja luuksi. Ollaan samalla kokkikurssilla.
Vaahtis, sä oot vaan vaahtokarkki, mutta mä tiedän sun olevan aivan erityinen. Sun sisällä asuu siirappinen sydän.
Vaahtokarkki ojentaa vaahtokarkkipussin.
LEEVI: Sä olet nero! Metsänuotio! Paahdettuja vaahtokarkkeja! Lähtisikö Meeri..?
Vaahtokarkki ojentaa puhelimen.
LEEVI: Vaahtis. Sä olet fiksumpi kuin mä olen kuvitellut. Vielä se numero…
Vaahtokarkki ojentaa ison kyltin jossa on puhelinnumero: 0 2.
LEEVI: Vaahtis, sä oot taikuri! (näppäilee puhelinta) Nolla kaks nolla kaks...erinomaista!
Lavalle tulee Meeri puhelin korvallaan. Leevillä myös puhelin korvalla. Eivät huomaa toisiaan. Katsovat yleisöön. Ovat paikallaan.
MEERI: Meeri.
LEEVI: Leevi.
Katsovat varovasti toisiaan.
MEERI: Moi.
LEEVI: Moi.
Leevi kääntyy kokonaan Meerin puoleen. Laittaa puhelimen pois.
MEERI: Joo.
LEEVI: Häh?
Meeri kääntyy kokonaan Leevin puoleen. Laittaa puhelimen pois.
MEERI: Kyllä mä lähden sun kanssas metsäretkelle nuotion ääreen paahtamaan vaahtokarkkeja, Leevi, sä olet mun elämäni mies!
Kääntyvät takaisin yleisöön päin, puhelimet korvilla.
LEEVI: Meeri!
MEERI: Leevi?
LEEVI: (peittää puhelimen kädellään, kuiskaa vaahtokarkille) Vaahtis?
Vaahtokarkki alkaa pyöriä päällään.
6. Kohtaus
Unimaailma loppuu. Seuraa valojen pimennys. Lavalla Leevi, joka on jäänyt samaan asentoon puhelin korvallaan. Hänen kädessään mikrofoni. Leevin takana kaksi huppupäistä henkilöä mikrofonit kourassaan. Valot nousevat. Leevi hätkähtää.
Kohtaus räpätään/lauletaan.
LEEVI
Mikä se numero oli... Ai joo. Nyt mä soitan Meerille! Mä selätän nyt mun pelkoni ja soitan Meerille! Kyllä, tässä kohtauksessa se tapahtuu! (kaiuttimista kuuluu puhelimen näppäilyääniä). Noni! (soittaa, kaiuttimista kuuluu verkonhakuääntä)
Puhelimen toisessa päässä: y'hym?
LEEVI:
MEERI, NÄIN MEISTÄ ÄSKEN UNTA
UNESSA ME OLTIIN ONNELLINEN PARISKUNTA
TÄÄ PUHUMINEN SULLE MUA HULLUNA PELOTTAA
MUT PELOT AION TELOTTAA JA SÄILYÄ ELOSSA
Nikolai astuu eteenpäin, ottaa hupun päästään.
NIKOLAI:
IHAN PASKA BIISI, MITÄ HELVETTII SÄ YRITÄT?
ARKAJALKA-LEEVI-PARKA TAHTOO TAASKIN TYRIÄ
MEE KOTIIS TAKAS PILLITTÄMÄÄN PEITON ALLE TILLITTÄMÄÄN
HUUTAA ÄITIIS APUU PIENEN PIENTÄ PÄÄTÄS SILITTÄMÄÄN
LEEVI:
NIKOLAI, MITÄ VIT…? PÄÄSTÄ MEERI PUHUU MULLE
UMPIMIELISIMMÄT PÄÄSEE KÄVELEE LANKULLE
OTA OMAA LOMAA, PIDÄ TÖISTÄ TAUKOO
EN MÄ SUSTA TARVI MUTSII MULLE TÖRKEYKSIÄ LAUKOO
NIKOLAI:
SULLA ON NOLLA VAIHTOEHTOO ELÄÄ MUSTA EROSSA
ILMAN SÄ ET SÄILY SEKUNTIIKAA ELOSSA
TURHA JUOSTA KUJAA KILPAA SUNA OISIN HIPI HILJAA
VAAN TYHMÄ MENEE KOKKIKERHOON VÄLTTELEMÄÄN VILJAA
LEEVI:
TURPA KII NIKOLAI, JÄBÄ ON PELLE
EN PELON KANSSA RUPEE TUKKANUOTTASELLE
MÄ AJATTELEN SUA KOKO AJAN RAKAS MEERI
HÖPÖNÖPÖ-PUUHIS MÄ OLEN SILKKA SUVEREENI
NIKOLAI:
MITÄ MÄ KUULEN HYTTYSEN ININÄÄ
RUOSTEISTA KITINÄÄ LIEKKII ILMAN KIPINÄÄ
TAKAHIKIÄN POJAT EI JÄRJESTÄ VIPINÄÄ PAREMPI AREMMAN PYSYÄ TIUKASTI RIVISSÄ
LEEVI:
HEI MEERI SÄ OOT MUN SEIREENI
HUKKUVA MERIMIES HUUTAA VIEREESI
ANNA KÄSI MENNÄÄN MEREN RANTAAN
LAITETAAN NIKOLAI KAULAPANTAAN
OI, MEERI
MEERI (astuu eteen päin, vetää hupun päästä):
LEEVI SÄ OOT TOSI KIVA JÄTKÄ
KÄVELLÄÄN TOKI YHDES PIENI PÄTKÄ
MEISTÄ SE ON KIINNI MITE HOMMAT ETENEE
MIKÄ KÄSIST LEVENEE SIITÄ MYÖS SE KEVENEE
KAIKKI YHDESSÄ (räppäys muuttuu rivitanssiksi, kaikki kolme heittävät päällysvaatteet pois. Näitten alta paljastuu huolitellut juhlavaatteet) LAULAVAT: ON TÄSSÄ POIKA NIMELTÄNSÄ LEEVI
SE HÖPÖNÖPÖ-JUTUIS ON SUVEREENI
LEEVI RAKASTUI TODENTEOL MEERIIN
NIKOLAI LAITTOI LEEVIN KARANTEENIIN
JA NÄILLÄ KOLMELLA ON KOVA DEBATTI
KUN TUNTEET KOKO KOLMIKOLLA LEPATTI
MITÄ TAPAHTUU SIITÄ TEILLE KERROTAAN
HYVÄÄ LOPPUNÄYTÖSTÄ TEILLE TOIVOTAAN
WHA!
7. Kohtaus
Kokkikerho-kuja. Leevi ja Nikolai kynttiläillallisella kahden istuttavassa pöydässä vastakkain. Ovat hiljaa pitkään. Tunnelma rauhallinen. Taaempana, toisessa pöydässä, istuvat Vera ja Sebastian koko kohtauksen ajan.
Lopulta, useiden hetkien päästä (esim lavastaja, roudari) tuo nostettavat, kuvulliset ruokatarjottimet näiden kahden eteen. Henkilö poistuu. Nikolai ja Leevi jäävät jälleen odottamaan. NIKOLAI: Mitä sä teet? Mihin sä olet menossa?
LEEVI: Rannalle. Mä pyysin Meeriä.
NIKOLAI: Mä taidan soittaa Meerille, ettet sä pääse.
Nikolai nostaa kuvun ruokatarjottimeltaan. Alta paljastuu kaulapanta.
NIKOLAI: Ei mulla ole koiraa.
Leevi nostaa kuvun, jonka alla on sukka. Sivaltaa sukalla Nikolaita kasvoihin.
NIKOLAI: Au! Mitä hel… Sä löit mua sukalla!
LEEVI: Sä et pilaa tätä. Mä haastan sut kaksintaisteluun.
NIKOLAI: Sä löit mua likasella sukalla.
LEEVI: Kyllä.
Leevi lyö uudestaan.
NIKOLAI: Se on hanska, millä haastetaan. Idiootti!
LEEVI: Sama se.
Lyö uudestaan.
NIKOLAI: Selvä!
Nikolai ottaa jalastaan sukan. Läpsivät toisiaan Leevin kanssa hitaasti ja tunteettomasti. Sukat vaihtuvat painiin. Nikolai selättää Leevin.
NIKOLAI: Unohda Meeri. Et ole ikinä voittanut minua etkä voita. No mitä? Mä soitan nyt Meerille, että sä et pääse.
Leevi puraisee Nikolaita ja pääsee irti. Seuraa lyhyt nujakka, jonka jälkeen Leevi on saa lukittua Nikolain käden selän taakse.
NIKOLAI: Irti!
LEEVI: Mä menen Meerin kanssa ulos! Halusit tai et. Kuulitko? Tätä sä et pilaa!
NIKOLAI: Sä murrat mun käden!
LEEVI: Kuulitko?
NIKOLAI: Päästä irti!
LEEVI: Kuulitko?
Leevi päästää irti. Nikolai pitää kättään.
NIKOLAI: Tee mitä lystäät. Mä tiedän miten siinä käy.
LEEVI: Aha.
NIKOLAI: Meeri jättää sut saman tien, se näkee sun läpi.
LEEVI: Just. Se riski on kai sitten pakko ottaa.
NIKOLAI: Tiedätkö mitä? Mä oisin voinut saada kenet vain. Vaikka Cruisen tai Brad Pittin. Ajattele, Bradin. Mitkä hauikset, mikä vaimo! Siinä vasta mies. Mutta mä valitsin sut ystäväkseni.
LEEVI: Häivy.
NIKOLAI: Mä muutan Cruiselle. Sillä on isompi kaappikin. Aivan kohta muutan. Sitten jäät ihan yksin. Hemmetin vaahtokarkki. 8.
Leevin huone. Huoneen ovelta kuuluu koputus. Nikolai hyppää kaappiinsa.
Ovi aukeaa ja sisään astuu Meeri.
MEERI: Moi.
LEEVI: Moi.
Meeri katselee huonetta punnitsevasti.
MEERI: Oon vähän ajoissa. Kiva huone.
LEEVI: Kiitti.
NIKOLAI: (kaapista) Hei! Kuka tuli?
MEERI: Siistimpi kuin mun.
NIKOLAI: Onks se Meeri?
MEERI: Onks toi Kapteeni Amerikka?
LEEVI: Joo.
NIKOLAI: Sait sä sen tulemaan tänne?
MEERI: Eikä! Sul on… Mitä? Kaikki
LEEVI: Joo.
NIKOLAI: Oikeesti? Onks se Meeri?
MEERI: Asiaa! Mä itse tykkään eniten Wolverinesta. Zwing! (tekee kynsien räväytysliikkeen) Mitä luulet, saisko sellaiset asentamalla veitset nahan alle?
LEEVI: Emt.
NIKOLAI: Herreguud! Se on Meeri! Eikö ookkin?
LEEVI: Suu kiinni.
NIKOLAI: Miten hitossa sä sen tänne sait? Lahjoit?
LEEVI: Hiljaa!
MEERI: Ai niin. (kaivaa laukustaan littaantuneen muffinsin, jonka päällä on L) Mä tein tän sulle.
LEEVI: Siistii. Kiitti.
MEERI: Se on muffinssi. Toi on L niin kuin Leevi.
LEEVI: Kiitti tosi paljon.
NIKOLAI: Nielaisitko pesukarhun vai kissako kielesi vai? Puhu sille!
MEERI: Se on suklaata.
LEEVI: Joo. Mä... huomaan.
NIKOLAI: Sano sille jotain! Kehu sen silmiä! Mitä vaan!
LEEVI: (lyö kaappia) Turpa kiinni!
NIKOLAI: Selvä, pilaa sitten kaikki!
MEERI: Pitäskö sun päästää se ulos?
LEEVI: Ai mikä?
MEERI: Toi tyyppi. Komerosta. Meinaan vaan, että ne voi käydä vähän hankalaksi... mul on samanlainen. Sen nimi on Marija. Mä keksin sen ala-asteella.
NIKOLAI: Kuuleeko se mut? Leevi?
MEERI: Sekin on välillä hiton rasittava. Siksi mä tungen sen aina kenkälaatikkoon.
LEEVI: Ai.
Leevi avaa komeron oven. Komerossa on aiemmista näytöksistä tuttu mummo käsissään vaahtokarkki. Leevi ottaa vaahtokarkin mummon kädestä ja antaa sen Meerille. LEEVI: Kuulit omias. Siinä on sulle vaahtis. (puraisee muffinssia) Hyvää.
Valot sammuvat, mummo jää spottiin. Hän astuu ulos kaapista, venyttelee ja jää katsomaan yleisöön. Aloittaa loppulaulun.
MUMMO
olen kaupungin vanhin lapsi
mutta näen paremmin
kuin moni pikkusisko ja -veli
vaikka hukutin rillitkin.
Olet kaupungin nätti lapsi
olet ilo silmälle.
Kaupungin katukylttejä seuraa
sen pienille kujille.
muut/kaikki/Chorus:
Kaupunki hohtaa puhdasta valkoista
nousee taivaalle siivilleen.
Se omassa valossaan kylpee
pimeyden päälle sylkee.
Yöllä kaupungin sydän lyö
tahdin tanssiin yökerhon
aamulla juomme presidenttiä
päälle vedämme työverhon.
Ovet gargoilien alla pyytää
tule minut avaamaan
ja mukulakivikadutkin kutsuu
korot niitä halaamaan.
Chorus
paina pausea rakas
ja tule tule tänne takas
Lähemmäs, kohti, luokse,
tule jo tänne, juokse
paina pausea rakas
ja tule tule tänne takas
Lähemmäs, kohti, luokse,
tule jo tänne, juokse
Rakkauden kaupunki on kaunis paikka
ihana ja valoisa