Ei otsikkoa

Hahmotelmia kokonaisuudesta:

Kolmijakoinen rakenne:

1. Aloituspaikka (aula)

2. Välipysähdys (harjoitushuone)

3. Lopetuspaikka (Pieni näyttämö + takaisin alaan)

- Aloitus narikasta – toinen roolihahmoista ottamassa vastaan (kutsun nimellä roolihahmo A). Lapset jättävät ulkovaatteet narikkaan ja saavat vastineeksi taskulamput, jotka palautetaan seikkailun päätteeksi. Taskulamput ovat ikään kuin soihtuja, joiden avulla voidaan etsiä reittiä, salaisia viestejä ja rohkeutta sekä valaista tummia vuoristoja ja luolia, joissa tulemme seikkailemaan.

Jos käy niin, että taskulamppuja ei käytetä kuin vain tietyllä pätkällä matkaa, niitä saattaa olla hankala kantaa mukana, etenkin jos pitää ryömiä tai olla muuten liikunnallinen. Samoin kiusaus leikkiä lampulla silloin, kun ei ole sen käyttöaika saattaa olla suuri. Voidaan ratkaista ohjeistamalla käyttöä niin, että lampun päälle laittaminen väärässä tilanteessa vaarantaa seikkailun (taskulampusta tulee maaginen, jotain enemmän kuin pelkkä lamppu) tai sitten taskulamput odottavat valmiina matkan varrella paikassa, jossa niitä käytetään.

- Narikasta siirtyminen Pienen näyttämön eteen, aulatilaan (portaita tai liukua pitkin, pitää kokeilla).

- Aulaan laitettu siniset tyynyt valmiiksi lapsille, ympyrän muotoon, keskellä leirinuotio (tekniikan ja lavastuksen kanssa täytyy neuvotella, millaisen voimme saada). Roolihahmo A istuu leirinuotion äärelle lasten kanssa ja tekee heidän kanssaan draamasopimuksen, jossa hän kertoo hieman, millainen seikkailu on edessä. Hän kertoo, miten taskulamppujen kanssa toimitaan (jottei niillä pelleiltäisi ympäriinsä ja jotta niistä pidettäisiin hyvää huolta). Hän johdattaa lapset teatteriseikkailun maailmaan. Tämä on aloitusrituaali ja koukutus.

Nuotiolla voisi olla myös todellinen, fyysinen lähtö- tai seikkaiulurituaali, joka tehdään yhdessä. Se voisi olla kannustava, sellainen joka nostattaa ryhmähenkeä ja rohkeutta käydä seikkailuun. Rituaalin voisi toistaa matkalla, jos eteen tulee tiukka paikka (jos ehditään) ja se voisi olla myös lopetusrituaali onnistuneen seikkailun päätteeksi. Lopussa rituaalin voisi liittää "aatelointiin". Rituaali olisi draamasopimuksen fyysinen ilmentymä, jolla voidaan saada lapset myös uudelleen keskittymään asiaan, jos matkalla tapahtuu jotain yllättävää, mikä katkaisee intensiteetin. Ongelmana tässä on aika, rituaalin keksimiseen ei ole aikaa. Siksi se voisi olla valmiiksi keksitty sekä lyhyt ja ytimekäs. Voima olisi sen yhdessä tekemisessä. Kaiken ei tarvitse olla lasten ideoimaa.

- Tässä vaiheessa voisi saapua toinen roolihahmo (roolihahmo B), esim. hätääntyneenä tai hölmistyneenä, sillä hän on hukannut jotakin ja tarvitsee lasten ja roolihahmo A:n apua hukkaamansa asian etsimiseen. Hänhän olisi voinut hukata esim. rohkeudenesineensä tai voimaesineensä ja tästä syystä hän olisi menettänyt myös rohkeutensa ja olisi nyt kovin pelokas.

 Voisiko A:n ja B:n välille tulla ensin pientä kinaa, kun B ei malta istua alas nuotion ääreen?

Mitä jos kadonnut rohkeusesine on jokin todella konkreettinen, jonka puuttuminen näkyy kauas, vähän kuin Nalle Puhissa Aasi Ihaan kadonnut häntä? B ei voisi kuvitellakaan pärjäävänsä ilman tuota olennaista esinettä ja tuntee siksi rohkeutensa lähteneen lopullisesti tuon esineen mukana. A:lla esine olisi tallella ja siksi hän olisi mukamas rohkeampi hahmo. Seikkailun varrella voisi käydä niin, että todellisuudessa B onkin rohkeampi, tai ainakin uskaliaampi lasten kannustuksesta johtuen, ja A vähän jänishousu. 

- Roolihahmo A kysyisi, voivatko lapset auttaa etsimään esineen/asian teatteritalosta, ja heidän suostuttuaan hän johdattaisi koko seurueen portaita alas ja seikkailu alkaisi.

- Ensimmäisellä ovella voisi mahdollisesti pysähtyä hetkeksi – voisi löytyä esim. jokin viesti, jossa on taikasanat, joiden avulla ovi avautuu. Kun kaikki sanoisivat sanat yhdessä, ovi aukeaisi ja seikkailu pääsisi jatkumaan.

Tämä on hyvä! Nopea, mutta jännittävä.

- Pikkukäytävätilan kautta suoraan seuraavasta ovesta (tai taikasanalla tms.). Päätyminen väestönsuojan eteen. Väestönsuojan oven edessä kangas, jonka takana esim. valoja, varjoja ja nauhuri, josta kuuluisi salainen viesti. Lapset saisivat salakuunnella viestin.

- Väestönsuojan edestä lähdettäisiin käytävää pitkin esim. hiipien ja päädyttäisiin liuskalle, joka vie alas. Liuska voisi olla esim. pieni vesiputous tai koski, joka laskettaisiin ”veneellä” (kärryllä, rullakolla?) esim. kahdessa tai kolmessa erässä.

 Salakuunteluvaihe vaatii hiljentymistä ja keskittymistä. Sen jälkeen sopii mielestäni tällainen hurjempi osuus. Tosin tässä tarvitaan myös keskittymistä ja yhteen hiileen puhaltamista. Tähän voidaan tehdä myös äänimaisema, esim myrskyävä meri, joka voi olla vaikuttava, mutta jonka tekemiseen ei tavitse käyttää liiaaksi aikaa. Äänimaisema antaa tekemistä lapsille, jotka odottavat omaa vuoroaan, tai jotka ovat jo perillä ja odottavat muita.

- Kosken jälkeen päästäisiin huonekaluvaraston eteen. Varaston edessä roolihahmot voisivat antaa tehtävän lapsille: esim. että he voivat taskulamppujen avulla etsiä varastosta viestejä, jotka johdattavat kadonneen esineen/asian äärelle. Varastossa voisi olla muutamia viestejä, jotka lapset antaisivat löydettyään roolihahmoille luettavaksi. Viestit voisivat olla esim. arvoituksia.

 Tässä voi käyttää avuksi heijastimia. Viestit voisi löytää pimeästä varastosta taskulapun avulla, jos ne on merkitty heijastimilla. Jos viestien etsiminen pimeässä on liian jännää, hämärä tila on riittävä.

- Varaston jälkeen päädyttäisiin käytävän kautta portaikkoon. Portaiden alapäässä roolihahmot voisivat kertoa, että edessä on monta vuoristoa, jotka täytyy jaksaa ylittää. Taskulamppuja voisi käyttää myös portaikossa. ”Me ryömimme ja konttasimme ja kömmimme ja uimme ja hypimme ja kiipesimme ja rehkimme ja pinnistelimme, sillä lailla me pääsimme eteenpäin. Mikä vaellus!” (Veljeni Leijonamieli s. 180). Portaikossa voisi hyödyntää joitain tällaisia kohtia Veljeni Leijonamielestä, eli perustella raskasta kapuamista.

 Utuisten ja lumihuippuisten vuorten tekemiseen voi käyttää hallaharsoa. Voisikohan siitä rakentaa vuorten huippuja peittävää sumua jonka alla kuljemme ja kapuamme? (savukoneen ja valojen avulla se olisi mieletön, mutta saattaa olla suuruudenhulluutta...) Voisikohan sumuverho olla sellainen, jonka voi pingottaa roikkumaan niin, että sen voi nostaa ylös, pois tieltä korkealle kattoon, kun sitä ei käytetä ja laskea alas sitten esitystä varten? Voi olla liian monimutkainen.

Osa kulkemisesta voidaan tehdä myös käsikädessä, jotta kukaan ei eksy suuren vuoriston sumuun.

- Portaiden jälkeen päädyttäisiin joko suoraan harjoitushuoneeseen tai käytävän kautta (esim. lentämällä) jyrkille ruskeille portaille, joista puvustuskäytävälle, jonka läpi jollain tyylillä harjoitushuoneeseen.

Lentämisessä voidaan käyttää kyyhkysideaa ja olla yhdessä kyyhkysen siivet ja tehdä äänimaisemana siipisulissa suhiseva tuuli. Tämä on mielestäni ihana idea ainakin näin paperilla, mutta olisiko se myös toimiva käytännössä? 

- Harjoitushuone olisi metsä, jossa roikkuisi kankaita, olisi valotekniikkaa ja epäsoittimia yms. äänentuottomahdollisuuksia, puvustusta, rekvisiittaa ja esim. kasvomaalia tms. maskeerausmahdollisuuksia. Lapset voisi jakaa tai arpoa esim. viiteen viiden hengen ryhmään, joista:

1. ryhmä: loisi tilaan valoja

2. ryhmä: loisi tilaan ääniä

3. ryhmä: jotain puvustukseen liittyvää

4. ryhmä: kokoaisi rekvisiittaa, jota tarvitaan mukaan loppuseikkailun ajaksi

5. ryhmä: suunnittelisi kasvomaalauksen, josta saa rohkeutta metsään

 Metsätunnelmaa saa esim naamiontiverkon avulla. Onko se nimeltään naamiontiverkko? Se sellainen vihreä maastoon sulautuva? En tiedä, onko se kallista. Teatterilla varmaan on metsärekvisiittaa.

Musta on hyvä, että jakaudutaan ryhmiin. Aikaa ei kuitenkaan ole siihen, että kaikki tekee kaikkea. Ongelmana on se, että jokaista ryhmää ei ole ohjeistamassa yksi aikuinen. Tätä kohtaa täytyy miettiä, jotta siitä ei synny kaaosta.

Lopulta puvustus, rekvisiitat ja maalaus esiteltäisiin muille ryhmille, jonka jälkeen kaikki pääsisivät kulkemaan metsään, johon yksi ryhmä on tehnyt valot ja toinen ryhmä äänet.

- Harjoitushuoneen eli metsän jälkeen lähdettäisiin kohti Pientä näyttämöä. Roolihahmot voisivat löytää metsästä jonkin vihjeen, jossa kehotettaisiin kapuamaan vuoristo eli portaikko uudestaan alas.

- Portaikon jälkeen siirryttäisiin Suuren näyttämön poikki Pienelle. Mitä matkalla tapahtuu… pitää miettiä ja kokeilla!

 Suuren näyttämön läpi voidaan kulkea esim. näkymättöminä ja puvustusryhmän tehtävä voisi olla  näkymättömyysvaatteiden kokoaminen. Jos suurella näyttämöllä on muita ihmisiä töissä, he eivät voi meitä nähdä. Suuri näyttämö voisi olla paikka, jossa on jokin vaarallinen olento tms. joka voisi meitä uhata, jos meillä ei olisi näkymättömyyttä. Kulku menisi näkymättömyysmielikuvan avulla nopeasti: tarkoitus on vain oikaista sitä kautta.

- Pienellä näyttämöllä voisi odottaa esim. aarrearkku, josta löytyisi lopulta roolihahmo B:n kadonnut voimaesine. Samalla hän kuitenkin tajuaisi, että hän ollut koko ajan rohkea myös ilman voimaesinettään, lasten avulla. He ovat yhdessä seikkailleet läpi koskien, vuorien, ja metsien ja he ovat kaikki olleet rohkeita.

 Minusta olisi mukavaa, jos rohkeus olisi ollut kadoksissa jonkin loogisen ja arkisen syyn takia. Jos se olisi vaikka unohtunut B:lta jonnekin. Vaikka pyykkipäivän jälkeen narulle roikkumaan. A ja B olisivat olleet niin höpsöjä, että ovat luulleet rohkeuden liittyvän johonkin konkreettiseen esineeseen, vaatteeseen tai ruumiinosaan. Mutta nyt huomataan, että kadonnut objekti onkin koko ajan ollut jossain arkisessa paikassa sillä aikaa, kun sen omistaja on rohkeasti seikkailut toisaalla. Rohkeus on siis erottamaton osa jokaista ihmistä, sitä ei voi koskaan kadottaa kokonaan. Se vain piiloutuu ja sen voi saada itsestään esille uudelleen. Joskus siihen tarvitaan ystävien apua ja tukea. Ystävistä saa voimaa ja turvaa.

 - Lopulta kaikille voisi löytyä arkusta voimaesine, joka muistuttaisi siitä, kuinka rohkeita olimme seikkailuissa ja kuinka paljon autoimme toisiamme löytämään rohkeuden. Lopussa voisi olla myös jonkinlainen koonti siitä, kuinka rohkeus on meissä kaikissa itsessämme sisällä, vaikka se välillä saattaisikin hetkeksi piiloutua.

- Loppurituaalissa roolihahmot voisivat aateloida jokaisen lapsen yksi kerrallaan näyttämöllä esim. Rohkeaksi Leijonaksi.

- Pieneltä siirryttäisiin jonkin impulssin voimin takaisin aulaan, jossa istuttaisiin vielä leirinuotiolle päättämään tarina ja seikkailu. Puhuttaisiin myös siitä, kuinka tulimme samalla oppineeksi teatterin eri ammateista: Pääsimme näyttelemään, suunnittelemaan valoja ja ääniä, puvustamaan, lavastamaan ja maskeeraamaan. Pääsimme ohjaamaan auttamalla roolihahmoja ja pääsimme käsikirjoittamaan tilanteissa, joissa meidän piti valita eri vaihtoehtojen väliltä, esim. eri salasanojen väliltä tms. tai ratkaista jokin arvoitus.

- Taskulamput kerättäisiin pois ja lapset johdatettaisiin takaisin narikalle, josta roolihahmot voisivat vilkutellen poistua. Virallisia kumarruksia ei varmaan tarvita, mutta esim. taputukset kaikille osallistujille voisivat olla kivat ja myös selkeä merkki, että nyt esitys ja seikkailu ovat todella päättyneet.

Ilonan kässäriversio:

Leijonan osa
Lasten teatteriseikkailu

Henkilöt:
Suuri
Pieni
Seikkalijalapsia


I kohtaus
jossa lapset saapuvat teatteriin

Lapset saapuvat teatterin aulaan, jossa heitä on vastassa Suuri. Lapset jättävät vaatteensa ja tavaransa narikkaan ja pukevat sisäjalkineet jalkaansa. Suuri toivottaa lapset tervetulleiksi teatteriin ja pyytää heitä seuraamaan viileästä aulasta alatasanteelle leirinuotin lämpöön.

II kohtaus
jossa nuotion äärellä päätetään lähteä etsimään rohkeutta

Alatasanteella on taskulamppujen, värikkäiden kankaiden ja halkojen avulla rakennettu leirinuotio. Nuotion ympärille on aseteltu sinisiä tyynyjä, joille lapset käyvät istumaan.
Suuri alkaa kertoa lapsille itsestään ja teatterista, mutta heti alkuun hänet keskeyttää paikalle saapuva Pieni, joka on selvästi pois tolaltaan. Pieni puhuttelee Suurta, mutta huomaakin lapset, säikähtää heitä ja piiloutuu niin, että vain pää on näkymättömissä. Iso säikähtää pienen säikähdystä ja piiloutuu myös.

Suuri:    Mikä se oli?
Pieni:    Säikähdys.
Suuri:    Ai.
Pieni:    Minun rohkeuteni on kadonnut jonnekin enkä sen vuoksi ole tänään ehtinyt tehdä muuta kuin säikähdellä. Se on kokopäivätyötä.

Suuri tulee vähän nolona pois piilostaan.
 

Suuri:    Höh, minä en koskaan säikähtelisi mitään, sillä olen aina rohkea.
Pieni:    Kyllä sinäkin pelkäisit, jos rohkeutesi olisi joutunut jonnekin hukkaan. Minulla oli rohkeuteni vielä ihan juuri äsken ja sitten yhtäkkiä se olikin kadonnut.
Suuri:    Ehkä unohdit sen linja-autoon.
Pieni:    Kuljin tänään polkupyörällä.
Suuri:    Jäikö se apupyörien väliin?
Pieni:    Ei, minulla oli se vielä kun tulin kotiin.
Suuri:    Jospa laitoitkin rohkeutesi talteen taskuun, ettei se vaan häviäisi.
 

Pieni kaivelee taskujaan.
 

Pieni:    Taskussa on vain ilmapallo ja siihen sopiva naru.
Suuri:     Hyvä! Puhalletaan ilmapallo ja sidotaan se narulla.
Pieni:    Ei. Pelkään että hieno ilmapallo räjähtää ja että säikähdän pamausta.
Suuri:    Sinun on varmaan haettava itsellesi uusi rohkeus. Niitä kasvaa teatterin rohkeuspuussa, mutta matka on pitkä ja täynnä vaaroja. Kamalia vaaroja. Suuria vaaroja. Vaarallisia vaaroja.
Pieni:    Etkö sinä lainaisi minulle hieman rohkeuttasi? Ihan vain matkan ajaksi.
 

Suuri tarttuu hämillään häntäänsä ja sivelee sitä.
 

Suuri:    Mutta jos sinä hukkaat senkin? Sitä paitsi, minun rohkeudellani on nuha ja se on hyvin tarttuvaa lajia.
 

Pieni loukkaantuu.
 

Pieni:    No, sitten sinä voit varmaan hakea minulle uuden rohkeuden, kun kerran olet niin suuri ja voimakas ja rohkea.
Suuri:    Yksin?
Pieni:    Niin. Aivan yksin. Kamalan yksin. Vaarallisen yksin. Vai pelottaako sinua?
Suuri:    Ei tietenkään pelota. Olen rohkea kuin leijona. Se on periytyvää. Isoäitini kirjekaveri oli puoliksi leijona. Eikä minua haittaa ollenkaan lähteä yksin, varsinkin jos me kaikki menemme yksin yhtä aikaa. Lapsett, ilman rohkeushäntää Pieni on ujo ja säikky. Meidän täytyy etsiä hänelle uusi rohkeus, joita kasvaa tämän teatterin rohkeuspuussa. Ketkä haluavat ryhtyä seikkailijoiksi ja lähteä mukaan rohkeudenetsimismatkalle?
Lapset:    Minä!
Pieni:    Kuulostaa siltä, että tästä on tulossa oikea seikkailu!
Suuri:    Rohkeudenetsimisseikkailu!
Pieni:    Lapset! Lähtekäämme yhdessä seikkailemaan! Saaliiksi jokainen voi matkaltaan saada rohkeata rohkeamman rohkeuden tai kaksi.
Suuri:    Mitä sinä teet kahdella rohkeudella? Ei kukaan viisas käytä kahta rohkeutta samaan aikaan.
Pieni:    Toinen on pyykkipäivän varalle. Kaikki seikkailijat! Noustaan ja tartutaan toisia kädestä kiinni ja lauletaan pelonkarkotuslaulu (jossa voidaan yhdessä taputtaa ja tömistää jalkoja?)
 

Laulavat
 

Pieni:    Nyt olemme valmiit seikkailuun.
Suuri:    Tarvitsemme vain soihdut matkaamme valaisemaan ja sitten voimme lähteä.
 

Ottavat nuotiosta jokaiselle soihdut eli taskulamput ja järjestäytyvät matkalle.

III kohtaus
jossa salakuunnellaan Rekvisiittaa ja lennetään kyyhkysen siivin

Suuri:    Mene sinä Pieni tunnelin portaita edellä, minä pidän huolta, ettei jonon häntä häviä.

Kulkevat yhdessä ja saapuvat ovelle. Ovi on lukossa, kokeilevat laulun voimaa oveen, ja
se aukeaa. Jatketaan matkaa ja saavutaan toiselle ovelle, lauletaan ja ovi aukeaa.
Tullaan viimein varaston ovelle, Pieni on kulkenut edellä, Suuri perässä.

Pieni kysyy lapsilta:

Pieni:    Mikä tuo on? Tietääkö kukaan?
Lapset arvaavat.
Suuri:     Minä tiedän, siellä asuu rouva Rekvisiitta. Hän kuiskii salaisia tunnussanoja. Mutta jos hän huomaa jonkun kuuntelevan, saattaa hän muuttua mykäksi, eikä pihahdakaan seuraavaan sataan vuoteen.
Pieni:    Mutta ilman salaista tunnussanaa emme pääse eteenpäin. Meidän täytyy siis kuunnella rouva Rekvisiittaa salaa.
Suuri:    Eikös se ole huonoa käytöstä?
Pieni:    On. Siksi me pyydetäänkin anteeksi, mutta vasta perästäpäin. Lähetetään vaikka kirje. Pitäisikö sinun mennä kuuntelemaan, kun olet niin suuri ja rohkea ja minä pieni ja pelkuri?
Suuri:    Muuten voisin mennä, mutta saan salakuuntelusta korvasärkyä.
Pieni:    Lapset, mennään kaikki yhdessä ja kuunnellaan. Jokaisen pitää hiipiä hiljaa kuin maailman pienin ja hiljaisin hiiri.

Pieni ja lapset ryhmittyvät oven eteen ja kuuntelevat sieltä tulevia ääniä. He kuulevat
tunnussanan, jonka avulla aukeaa Suurkomeron ovi. Sovitaan että pojat muistavat
tunnussanan alun ja tytöt lopun.

Pieni:    Suurkomero. Kukakohan se on?
Suuri:    Kuulostaa joltakin suurelta ja äkäiseltä.
Pieni:    Hänen luokseen meidän täytyy kuitenkin jatkaa. Minun pienet jalkani ovat jo vähän väsyneet.
Suuri:    Matka kulkisi nopeammin, jos voisimme lentää. Mitä me tarvitsemme, että voimme lentää?
Lapset:    Siivet!
Pieni:    Rakennetaan linnun siivet niin voimme lentää kuin kyyhkyset eteenpäin.

Tehdään yhdessä linnun siivet ja tuulen ääntä. Kuljetaan lintuina eteenpäin.
Tullaan rampin luo.

Pieni:    Edessä on suuri virta. Sen nimi on Repliikki, ja sen yli ei voi lentää. Enkä minä osaa uida. Nyt minua pelottaa. Millä me voisimme kulkea Repliikkivirtaa pitkin?
Lapset:    Ehdottavat rullakkoa, josta on rakennettu alus.
Suuri:    Hieno idea! Onneksi siinä on tilaa, kenenkään ei tarvitse mennä yksin.

Kuljetaan pieninä ryhminä virran yli.
Saavutaan viimein huonekaluvaraston eteen.

IV kohtaus
jossa etsitään salaviestejä Suurkomerosta

Suuri:    Täällä asuu herra Suurkomero.
Pieni:     Huu, selkäpiitäni karmii. Sanotaan tunnussana, niin päästään sisälle.

Lausuvat tunnussanan yhteen ääneen. Pojat sanovat alun, tytöt lopun. Pieni kokeilee ovea
ja se aukeaa.

Suuri:    Ei Suurkomero olekaan mikään herra, vaan suuri komero, jossa säilytetään teatterin huonekaluja! Pieni, sinä pelkäsit aivan turhaan. Herra Suurkomero! Onko hullumpaa kuultu!
Pieni:    No, uskallatkos mennä tuonne pimeään komeroon?
Suuri:    Tietysti uskallan, jos menemme sinne yhdessä. Otetaan vielä soihdut valaisemaan komeroa.

Laittavat taskulamput päälle.
 

Suuri:    Seuraavaksi meidän täytyy löytää salainen viesti, joka kertoo meille, minne me seuraavaksi kuljemme, löytääksemme rohkeuden. Salainen viesti loistaa pimeässä, kun siihen osuu valo. Käyttäkää soihtujanne avuksi ja etsikää viesti.
 

Lapset etsivät taskulamppujen avulla heijastimella varustetun viestin, jossa lukee minne
matkan kuuluu seuraavaksi kulkea.

Suuri:    Tässä lukee, että ruori. Onko sinulla mukana ruori?
Pieni:    Mikä on ruori? Lapset, mikä on ruori?
Suuri/
Lapset:    Veneen tai laivan ratti.
Pieni:    Ei sellainen mahdu taskuun. Hei, siinä lukeekin vuori! Mutta onko se taskun vuori vai ihan oikea vuori?
Lapset:    Oikea vuori.
Suuri:    Meidän täytyy kiivetä suurten vuorten laelle saakka. Tulkaa lapset, meillä on edessä pitkä taival. Jos joku haluaa pitää kädestä saadakseen lisää rohkeutta, on minulla kaksi tassua, joihin voi tarttua.
Pieni:    Ja minulla on myös kaksi vapaata tassua!

Kiipeävät portaat ylös ja saapuvat harjoitushuoneeseen.

V kohtaus
jossa rakennetaan metsä

 Saapuvat harjoitushuoneeseen. Keskelle huonetta on aseteltu räsymattoja, joille lapset
käyvät istumaan.

Pieni:     Mitä metsälle on tapahtunut? Miksi täällä on niin hiljaista?  Missä on tuuli, missä ovat metsän puut?
Suuri:    Ehkä teatterin metsä on mennyt nukkumaan?
Pieni:    Niin kuin talviunille?
Suuri:    Niin.
Pieni:    Minuakin alkoi kummasti nukuttaa. Taidan oikaista pitkäkseni. Te voitte herättää minut, jahka olette päättäneet, mitä tehdä.
Suuri:    Höpsis, kuka joutaa nyt nukkumaan. Meidän täytyy herättää metsä henkiin. Rakennetaan yhdessä tänne teatteriin metsä. Ensin me tarvitsemme ääntä. Lapset, sulkekaa silmät ja kuvitelkaa, että olette metsässä. Mitä ääniä te kuulette?

Lapset kertovat, mitä ääniä metsässä voi kuulla. Suuri ja pieni voivat auttaa keksimään.
Metsässä voi kuulla esimerkiksi tuulta, lehtien ja oksien havinaa, sateen ropinaa lehdillä,
metsän eläinten ääniä (lintujen laulua, rasahduksia pusikoissa, sammakoita), askelia:
risujen rasahduksia tai lumen narskuntaa.
Tehdään jokainen ääni yhdessä omaa ääntä ja vartaloa käyttäen. Kun kaikki äänet on
tehty, kuunnellaan yhdessä (nauhoite), miltä valmis metsä kuulostaa.

Pieni:    Ihan oikea metsä! Mutta kun katselen ympärilleni, ei täällä näytä metsältä. Täällä on yö, metsä vielä puoliksi nukkuu, mutta missä ovat metsän yölliset valot? Mikä voisi valaista öistä metsää?

Lapset kertovat, miten metsään tulee valoa. Sitä mukaan, kun he keksivät valonlähteitä,
he voivat mennä laittamaan valopöydästä kyseisen valotilanteen päälle. Suuri ja pieni
voivat antaa vihjeitä
Metsän valoja ovat kuu, tähdet ja revontulet.

Pieni:    Vielä puuttuu yksi valonlähde: Teatterimetsän tulikärpäset. Sytyttäkää seikkailijat soihtunne palamaan, niin teemme metsän täyteen loistavia tulikärpäsiä.
 
Lapset liikkuvat tilassa lamput käsissään ja tekevät tulikärpäsiä musiikin tahdissa.(Suuri soittaa huilulla tulikärpäsmusiikkia?) Tulikärpästen valot sammuvat ja lapset istuvat takaisin matoille.

Suuri:    Olivatpa ne kauniita. Mutta vielä puuttuu jotain.  Missä ovat metsän puut? Voimmeko me herättää ne henkiin? Minkä värisiä puita voi metsässä olla kesällä? Entä talvella? Syksyllä? Keväällä?
Pieni:    Tarvitsemme teatteripukuja eli puvustusta, jotta voimme muuttua metsän puiksi. Tarvitaan oksia ja puiden lehtiä.

Lapset pukeutuvat erivärisiin viittoihin ja otetaan käsiin puiden oksia. Lapset saavat
liikkua tilassa puina tuulen ja myrskyn äänien tahdissa.

Metsä herää eloon ja tuulen ääni muuttuu metsän puheääneksi. Metsän ääni kertoo lasten
herättäneen teatterimetsän vihdoin unesta. Kiitokseksi siitä metsän taika tekee lasten
viitat näkymättömyysviitoiksi, jonka turvin he voivat kulkea loppumatkan, niin etteivät
mitkään vaarat heitä tavoita. Metsä neuvoo, että heidän on laskeuduttava
vuorelta.
Jatketaan matkaa.

VI kohtaus
jossa kuljetaan näkymättöminä ja löydetään rohkeus

Matka kulkee alas vuorelta, ovet aukeavat laululla. Kuljetaan läpi suuren näyttämön, mikä vaatii näkymättömyyttä, kunnes päädytään pienelle näyttämölle, jonne on pingotettu pyykkinaru. Pyykkinarulle on ripustettu vaatteita sekä Pienen häntä.

Suuri:    Vihdoinkin perillä! Mutta en minä näe missään yhtään rohkeuspuuta. Kaiken tämän vaivan jälkeen!

Lapset huomaavat hännän pyykkinarulla.

Pieni:    Ei se ole mikään rohkeus, vaan minun pyykkinaruni. Minulla oli tänään pyykkipäivä ja ripustin kaikki vaatteeni kuivumaan.

Lapset kertovat, että häntä, jota on yhdessä etsitty, roikkuu pyykkinarulla.

Pieni:    Minun rohkeuteni! Se on tallessa! Ajatella. Me kiersimme ympäri teatteria ja koimme seikkailuja ja koko ajan tämä rohkeus roikkui täällä minun pyykkinarullani. Miten se on mahdollista?
Suuri:    No, sinä yksinkertaisesti unohdit, että ripustit sen kuivumaan. Ai, sinä tarkoitatkin, että miten sinä uskalsit seikkailla ilman rohkeuttasi? En tiedä. Tiedättekö te seikkailijat?
Pieni:    Kuule, olen myös miettinyt sitä, että miten ihmeessä te lapset uskalsitte olla seikkailijoita, vaikka teillä ei ole tällaista rohkeutta ollenkaan?

Käy ilmi, että rohkeus ei ole mikään erillinen asia, vaan rohkeus on jotain sisäistä.
On myös paljon helpompaa olla rohkea, kun tekee asioita yhdessä. Rohkeutta ei voi hukata, se on piilossa ja ystävien avulla, sen voi löytää uudestaan.

Loppurituaali, jossa Suuri ja Pieni kiittävät lapsia rohkeudesta ja antavat heille siitä merkiksi rohkeusmaalauksen.

Siirrytään takaisin alatasanteelle ja kerätään taskulamput takaisin nuotioksi. Lapset istuvat alas tyynyille.  Pieni ja Suuri kertovat, että seikkailu on päättynyt, tarina on tullut loppuunsa.

Näin syntyvät myös teatterin tarinat, näytelmät ja esitykset. Tämän seikkailun aikana olemme olleet esiintyjiä. Osaako joku sanoa milloin?
Olemme olleet myös:
-    valomiehiä
-    tanssijoita
-    laulajia
-    äänimiehiä
-    soittajia
-    puvustajia
-    tarinan kertojia eli käsikirjoittajia

Merkiksi rohkeasta esiintymisestä ja osallistumisesta saatte teatterimerkin.

Pieni ja suuri antavat jokaiselle JKT:n juhlavuoden rintamerkin. Pieni ja suuri saattavat
lapset aulaan, jossa he saavat takkinsa narikasta ja voivat lähteä kotiin.